sunnuntai, joulukuuta 02, 2007

Vesille venosen mieli

Eräs ystäväni osallistuu parhaillaan Atlantin yli purjehduskilpailuun Kanarialta Karibialle. Käykääpä lukemassa päivittäistä lokia - ei kun siis blogia suoraan reissun päältä Rosinanten blogissa. Ainakin toissayö vaikutti varsin vauhdikkaalta:

Levoton yö
December 1st, 2007

Tänään otetaan päiväunia ja kuivatellaan vaatteita, koska viime yö meni purjehommissa ja raskaassa kelissä. Säätiedotusten perusteella laskimme illalla spinnakerin ja vaihdoimme fokan puomille virsikirja-asetukseen (eli isopurje ja keulapurje ovat eri puolilla). Vauhti ei siitä laantunut koska tuuli kasvoi jatkuvasti.
35 solmun kovassa ja puuskissa kovemmassa tuulessa vene alkoi olla hyvin hankala hallittava, koska pimeässä ei kasvaneita aaltoja voinut huomata ennen kuin ne alkoivat kääntää venettä. Kannella oli vauhdikas tunnelma ja sisällä veneessä ei ollut enää kivaa.
Kello 01.50 päätettiin reivata isopurje ja pienentää keulapurjetta. Hannu ja Tanu herättivät Markon ja Jussin mukaan ja vene käännettiin vastatuuleen jotta isopurje voidaan reivata. Aaltojen voiman huomasi kunnolla vasta kun kannen yli pyyhkivät aallot tulivat vesiputouksen voimalla miesten ja veneen päälle. Vapaavahdissa “nukkuneet” Harri ja Antti ihmettelivät että mitä tapahtuu: kolina ja vemputus sisällä oli todella voimakasta ja kannelle kurkkaajaa ei muusta informoitu kuin että LAITA SE LUUKKU KIINNI.
Reivi tehtiin ja käännyttiin taas kohti Karibiaa. Sähkölataus alkoi pudota ja niinpä konetta käytettiin tunnin verran aamuyöllä. Ei sekään lepoa auttanut.
Ennen aamiasita jiipattiin vielä ja todettiin että olipa levoton yö mutta hyvää vauhtia edettiin.
Partiolaisten adventtikalenterin ensimmäinen luukku avattiin. Joulumuorin kuistin ylle ilmestyi joulukello.

Usein sitä kuvittelee, että purjehdus on mukavaa aaltojen liplatussa kauniissa säässä. Joskus se on sitäkin. Olen purjehtinut sen verran, vaikkakin vain järvellä sekä Välimerellä ja Itämerellä, että voin vain kuvitella millaisessa höykytyksessä tuolla ollaan!



Rosinanten toissapäiväinen luontohavainto, pilot whale (lahtivalas?).

Olen hengessä mukana Rosinanten matkalla ja jännityksellä seuraan sen etenemistä. Perillä heidän pitäisi olla joskus joulun tienoilla. Toivotaan Rosinantelle hyviä kelejä ja suosiollisia tuulia sekä miehistölle edelleenkin hyvää tsemppiä! Onneksi minäkin, mukavuudenhaluinen ihminen pääsen mukaan nojatuolimatkalle.

Kuva: http://www.zeeland.fi/rosinante/

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu