torstaina, toukokuuta 25, 2006

Sattumia

Kirjoitan tänään jostain, joka tapahtui minulle muutama vuosi sitten. Siitä miten suhtaudut tarinaan voit ehkä oppia jotain itsestäsi. Olen huomannut, että ihmiset reagoivat tähän kahdella eri tavalla.

OK, aloitetaan. (Olen kertonut tämän tarinan niin monta kertaa, että tämä tuntuu jo hiukan puuduttavalta, mutta Sinulle tämä on uusi. Siksi teen sen mielelläni.)

Luin parhaillaan Jack Kerouacin kirjaa Matkalla (On the Road), joka kertoo muun muassa San Franciscosta, kun kuulin yllättäen pääseväni elämäni ensimmäiselle työmatkalle San Franciscoon. Pakkasin kirjan laukkuun ja lähdin matkaan.

- Jack Kerouachan oli yksi beatnik-liikkeen tärkeimmistä hahmoista, joista koko beat-sukupolvi sai San Franciscossa alkunsa. Hänen kirjoissaan esiintyi paljon hänen beatnik-ystäviään, tosin salanimellä. Yksi näistä oli runoilija Lawrence Ferlinghetti, joka oli esikuvana eräälle On the Roadin hahmoista.

Ferlinghettin San Franciscoon perustama City Lights oli pikkuinen, mutta merkittävä kirjakauppa, joka julkaisi ja myi lähinnä pehmeäkantista beatnik-runoutta. Runoja esitettiin antaumuksella viereisessä Vesuvius-kahvilassa musiikin säestyksellä.

Eräänä iltana San Franciscossa päätin, että menen seuraavana aamuna City Lights -kirjakauppaan ja käyn samalla Vesuviuksessa.

Ennen nukkumaan menoa lähdin kuitenkin vielä pistäytymään eräässä yöhön asti auki olevassa levykaupassa. Siellä oli paljon mielenkiintoisia levyjä ja kirjoja. Jostain kolmannen kerroksen perukoilta löysin sattumalta ilokseni Jim Morrisonista kertovan kulttiteoksen No One Here Gets Out Alive. Kassalla oleva poika sanoi, ettei tiennytkään, että heillä on se kirja, ja onnitteli, että taisin saada viimeisen kappaleen.

Hotellihuoneessa aloin kiinnostuneena lukemaan kirjaa vaikka oli jo myöhä ja olin lähdössä aamulla City Lightsiin.

Sivulla 11 minulle selvisi, että nuori Jim Morrison ihaili suunnattomasti beatnikejä, Jack Kerouacia ja Lawrence Ferlinghettiä. Hänkin luki innoissaan On the Roadia ja kopioi siitä kohtia muistikirjaansa. Jim Morrison asui siihen aikaan beatnikien päämajasta, City Lightsista alle tunnin bussimatkan päässä. Jatkoin lukemista sivulle 12:
On Saturdays Jim and Fud walked up and down Broadway tirelessly, stopping to browse in the City Lights Books Shop, where a sign in the window read "Banned Books." Once Jim saw one of the owners of the shop, the poet Lawrence Ferlinghetti. Jim nervously said hello, and when Ferlinghetti said hello back to him, Jim fled.
Lauantaisin Jim kuljeskeli väsymättömästi City Lightsin edustalla ja kävi siellä selailemassa kirjoja. Kerran hän näki yhden kaupan omistajista, runoilija Lawrence Ferlinghettin. Jim sanoi hermostuneena hello ja Ferlinghetti vastasi hänelle hello. Silloin Jim otti jalat alleen.
Seuraavana aamuna kävelin kaupungin halki City Lightsiin, kuten olin suunnitellut. Kirjakaupassa ei näkynyt minun lisäkseni muita kuin kassaneiti.

Olin nousemassa toiseen kerrokseen, kun rappusissa tuli vastaan vanha pappa. Hän oli Lawrence Ferlinghetti. Sanoin
hello ja hän vastasi minulle hello.


11 kommenttia:

Blogger Rita A kirjoitti...

Wow, man! I mean - wow. Truth is stranger than fiction.

torstaina, toukokuuta 25, 2006 6:17:00 ap.  
Blogger Jorma "Jomppe" Ronkainen kirjoitti...

Otitko jalat allesi? ;-)

Näitä juttuja sattuu - niitä sattuu paljon kun pitää mielen avoimena ja silmät auki. Carpe diem!

-gs

torstaina, toukokuuta 25, 2006 12:35:00 ip.  
Blogger sahrami kirjoitti...

Rita: "...because the only people for me are the mad ones, the ones who are mad to live, mad to talk, mad to be saved, desirous of everything at the same time, the ones who never yawn or say a commonplace thing, but burn, burn, burn, like fabulous yellow roman candles exploding like spiders across the stars and in the middle you see the blue centerlight pop and everybody goes "Awww!""
:)

gs: En ottanut. ;) Olisi kyllä ollut tyylikästä à la Morrison.

Näin on. Se kun sanoin, että ihmiset suhtautuvat tuohon kahdella eri tavalla on - niin kuin varmaan arvasittekin, että jotkut ihmettelevät, että mitäs tuossa ja jotkut ovat että wau.

Minulle tuntuu sattuvan tällaisia jänniä juttuja yhtenään ja olen varma, etten ole millään tavalla poikkeuksellinen. Kaikki eivät vain välttämättä kiinnitä niihin huomiota, mikä mikä on ehkä vähän sääli. Elämästä tulee niin paljon antoisampaa, kun tuntuu, että jokaisen nurkan takana voi odottaa yllätys. :)

torstaina, toukokuuta 25, 2006 3:16:00 ip.  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Proosallisesti: olisit pyytänyt nimmarin. Tosin olisi tainnut jäädä minulta pyytämättä. Hieno tarina! Joku voisi kadehtiakin :)

keskiviikkona, kesäkuuta 21, 2006 4:25:00 ip.  
Blogger sahrami kirjoitti...

Ei ole jotenkin tullut mieleenkään ennen kuin nyt, että olisihan häneltä tosiaan voinut nimmarin pyytää. :)

Ferlinghetti oli arvokkaan oloinen 8-kymppinen vanha herra. Ehkä siksi hello oli ainoa, mikä tuli mieleen sanoa, varsinkin kun olin lukenut sen edellisenä iltana kirjasta. :D

Jos menette koskaan San Franciscoon, suosittelen ehdottomasti poikkeamista City Lightsissa ja vieressä olevassa Vesuvius-baarissa. Sekin on edelleen olemassa.

keskiviikkona, kesäkuuta 21, 2006 9:38:00 ip.  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Valokuvissa Ferlinghetti on hyvin charmantin näköinen herra ja Runotorstaihin valitsemassani kuvassa hän muistuttaa lähes erehdyttävästi Ernest Hemingwayta.

keskiviikkona, kesäkuuta 21, 2006 11:39:00 ip.  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Minä vain naureskelin tuolle sattumalle. Näin mielessäni, kuinka lähdit juoksemaan vanhaa runoilijaherraa pakoon. Hauska kertomus.

maanantaina, kesäkuuta 26, 2006 1:14:00 ip.  
Blogger sahrami kirjoitti...

Kyllä minuakin kieltämättä tämä sattumaketju huvitti. :)

maanantaina, kesäkuuta 26, 2006 4:12:00 ip.  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Jim... :D

Vähänhän nauratti, otti jalat allensa.. semmosta se. :)

sunnuntaina, elokuuta 12, 2007 2:25:00 ap.  
Blogger 1000000 kirjoitti...

Olen puolitoista vuotta myöhässä mutta halusin vain sanoa että tuo oli äärimmäisen kiehtovaa.

lauantaina, tammikuuta 05, 2008 12:10:00 ap.  
Blogger sahrami kirjoitti...

Kiitos kommentista 1000000: parempi myöhään kuin ei silloinkaan! Tosi mukava kuulla, että joku muukin huomaa tämän kiehtovuuden. :)

lauantaina, tammikuuta 05, 2008 8:12:00 ip.  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu