maanantaina, elokuuta 25, 2008

(Kaikella on hintansa, mut) mikään ei oo vielä mahdotonta

It's never too late to be who you might have been.
-George Eliot

George Eliotin sanoin, ei ole koskaan liian myöhäistä tulla siksi, joka sinusta olisi pitänyt tulla.

Ajattelin näin tänä keväänä ja hain yliopistoon opiskelemaan alaa, jonka olen kokenut aina omakseni. Minulla on ylempi korkeakoulututkinto ja työpaikka toiselta alalta, joka myös on hyvä, mutta tunnen, että olen liukunut liian kauas pois siitä missä voisin loistaa.

Sisäänpääsy tuntui hataralta: aine on yliopiston suosituimpia ja vain pieni prosenttiosuus innokkaista hakijoista pääsee sisään. Monet pyrkivät useita kertoja. Konkarit neuvoivat, että lukemiseen pitäisi varata vähintään seitsemän tuntia päivässä. Minulla vain ei ollut mahdollisuutta opiskella muuten kuin yöllä sen jälkeen kun olin saanut lapset nukkumaan.

Onneksi pääsykoekirjat olivat erittäin mielenkiintoisia ja ajatteluun haastavia. Luin ensimmäiset kolme kuukautta ½-1 tuntia joka yö. Se ei ole paljon, mutta yritin todella kiinnostua aiheesta ja jätin juuri lukemani asian muhimaan yön yli ja seuraavan päivän iltaan asti. En stressannut opiskelusta, enkä yrittänyt miettiä sitä päivän aikana. Mutta silloin kun luin, luin täysillä ja keskittyneesti. Mietin, miten kertoisin asiat omin sanoin, miten eri teoriat liittyvät toisiinsa ja mitä mieltä itse niistä olen.

Viimeiset kaksi viikkoa opiskelin myös päivisin, silloin aina kun sain lapsille hoitajan. (Kiitos äiti!) Käytin ajan pariin kertaan lukemieni kirjojen kertaamiseen ja tein hyvät muistiinpanot, joihin yritin tiivistää oleellisen. Muistan asioita parhaiten kun näen ne, joten käytin tiivistelmissä eri värejä. Pari juttua opettelin myös sanalistoina, sanojen ensimmäiset tavut, josta muodostui rallatus esimerkiksi Esi-Eli-Pol-Ka. (Kauankohan vielä muistan tuon.)

Pääsykoepäivän aamuna tunsin itseni huippu-urheilijaksi. Nyt oli kaikki voitava harjoittelu tehty ja edessä enää varsinainen suoritus. Ei voinut kuin rukoilla ja koittaa muistaa hengittää. Yliopiston aula kuhisi uhkaavasti kanssakilpailijoista.

Koe meni kohtalaisesti, mutta en osannut ollenkaan arvoida pääsenkö sisään vai en. Siksi yli kuukausi tulosten odottelua tuntui piinalliselta.

Eräänä heinäkuisena aamuna menin vauva sylissä hakemaan aamulehteä puoli kymmenen aikaan ja mitä - siellä odotti suuri paksu kirjekuori! Posti olikin jaettu tavallista aikaisemmin juuri sinä aamuna. Tunsin katselevani elokuvaa kun raastoin sen auki ja sisällä oli hyväksymiskirje.

Nyt sitten ensi maanantaina aloitan uutena fuksina, kuten viimeksi viitisentoista vuotta sitten. Koska minulla on ennestään yliopistotutkinto, mutta aivan eri alalta, tulee aineyhdistelmästäni jännittävä ja vähintäänkin erikoinen. Mutta luultavasti ja toivoakseni se on hyvä asia.

En tiedä, kuinka nopeasti pystyn opiskelemaan kun lapsille täytyy aina järjestää erikseen hoitaja ja vaivata sukulaisia. En tiedä, kuinka suuren alanvaihdoksen teen ja teenkö ollenkaan. En tiedä, mikä minusta tulee isona ja kuinka isoksi aion tulla ja koska ihminen on ylipäätänsä iso.

Seuraan vain tähteä ja katson, mitä löydän.

9 kommenttia:

Blogger e kirjoitti...

ehkä meidän ei koskaan
tarvitse tietää
mitä teemme isona

onnea opintoihin :)

tiistaina, elokuuta 26, 2008 2:37:00 ip.  
Blogger Juhana Harju kirjoitti...

Kuulostaa hienolta. Monien mutkien kautta omaa tietäni etsineenä on erityisen helppoa ymmärtää, miten tärkeää on päästä lähemmäksi omaa juttuaan. Onnea!

tiistaina, elokuuta 26, 2008 4:41:00 ip.  
Blogger sahrami kirjoitti...

Kiitos teille!

Minulla on ollut jo vuosia teoria, että ihmisellä on luonnostaan taipumus ajautua kohti omaa juttuaan, kuinka kaukaa sitten aloittaakaan. Kun vain tekee oikealta tuntuvia valintoja. Nyt otin kuitenkin oikein jättiläisenaskeleen sinne päin.

tiistaina, elokuuta 26, 2008 5:33:00 ip.  
Blogger Juhana Harju kirjoitti...

"Minulla on ollut jo vuosia teoria, että ihmisellä on luonnostaan taipumus ajautua kohti omaa juttuaan, kuinka kaukaa sitten aloittaakaan."

Olettaen, että kuuntelee kutsua. Joseph Campbell puhuu asiasta kirjassaan 'Sankarin tuhannet kasvot'. Kaikki eivät kuuntele, ja Campbell varoittaa sen johtavan sielulliseen kuivumiseen.

tiistaina, elokuuta 26, 2008 11:21:00 ip.  
Blogger sahrami kirjoitti...

juhana: Kuulostaapa mielenkiintoiselta. Täytyy katsoa, jos löytäisin tuon kirjastostani.

keskiviikkona, elokuuta 27, 2008 10:44:00 ip.  
Blogger e kirjoitti...

Minä löysin jo :D

torstaina, elokuuta 28, 2008 4:57:00 ap.  
Blogger --jonna kirjoitti...

Voi miten hienoa!

Onnea matkaan!

perjantaina, elokuuta 29, 2008 3:01:00 ip.  
Blogger sahrami kirjoitti...

Kiitos, isosisko! Meillä näyttäisi olevan sama elämäntilanne, joten tiedät varmaan kuinka kivaa on kun pääsee tekemään omia juttuja.

perjantaina, elokuuta 29, 2008 5:40:00 ip.  
Blogger Kimmonkamera kirjoitti...

Lämpimät onnitteluni uuden elämänvaiheesi johdosta! On upeaa kun uskallat ottaa tuon askeleen kohti uusia haasteita. Työkaverini teki saman jokunen vuosi sitten. Hän sanoo opiskelun olevan nyt aivan erilaista kuin nuorempana. Siitä saa kuulema enemmän irti kun on jo kokemusta muustakin kuin koulunpenkissä istumisesta.

torstaina, syyskuuta 18, 2008 10:02:00 ip.  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu