Lasten kasvatuksesta
Blogimaailmassa velloo keskustelu lasten kasvatuksesta. Ainakin Chi, Hahmo ja Rita ovat kirjoittaneet tänään aiheesta, sekä lisäksi lukemattomat kommentoijat heidän blogeissaan. Kommentoin Hahmolle näin:
Kiintymysvanhemmuuteen kuuluu tietty asenne lapsen kasvattamiseen ja jos purkaisin sitä niin kuin sen itse näen, niin näihin asioihin uskon:
1 Hyvä kiintymyssuhde on kaiken perusta
Vauva syntyy uusimman tietämyksemme mukaan noin kolme kuukautta liian aikaisin johtuen pään koosta suhteessa äidin lantioon. Suuremmaksi kasvanut vauva ei enää mahtuisi synnytyskanavasta ulos. Tämän asian muistaminen on hyvä lähtökohta: Vauva syntyy keskeneräisenä, ja vaatii sen mukaista hoitoa, kohtuolosuhteet. Vasta kolmi-nelikuisena vauva alkaa kiinnostua ympäristöstään ja on muutenkin toimintakykyisempi, vaikkakin vielä täysin riippuvainen muiden hoivasta.
Oikeastaan vauvalle ja äidille muodostuu ihan luonnostaankin oikeanlaisissa olosuhteissa hyvä kiintymyssuhde silloin kun he voivat rajoituksetta olla yhdessä ja keskittyä toisiinsa. Vauvat ovat suorastaan mestareita tässä - itse asiassa heidän henkiinjäämisensä on ollut kautta ihmiskunnan historian kiinni hyvän kiintymyssuhteen muodostamisesta!
Vauvat ovat geneettisesti ja biologialtaan samanlaisia kuin kivikaudella ja he odottavat ympäristöltään ja hoidoltaan edelleen samoja asioita, mutta syntyvät 2000-luvulle. Vauva on tarkoitettu olemaan äitinsä kanssa päivin ja öin, syömään rintaa tiheästi ja esteettä, tarkkailemaan maailmaa äitinsä sylistä osallistuen näin päivän askareisiin ja oppien luontaisesti, kuinka täällä maailmassa eletään.
Jos lapsen ja vanhemman välinen kiintymyssuhde muodostuu heti alusta lähtien hyväksi, se antaa vanhemmalle paljon myöhempiä kasvatustoilailuja anteeksi. Lapsi oppii luottamaan vanhempiinsa, uskomaan mitä nämä tälle sanovat ja yrittää oppia heiltä kuinka täällä maailmassa eletään. Vanhemman ja lapsen välinen rakkaus on tärkein mahdollinen perusta kasvatukselle.
2 Luottamus lapseen
Vauva on suunniteltu jäämään henkiin. Kaikki vauvan toiminnassa tähtää tähän. Vauva kertoo kun sillä on asiat hyvin, samoin jos jotain on vialla. Hoitajan tehtävä on kuunnella näitä viestejä ja vastata niihin. Viestintä ei ole kuitenkaan koskaan yksipuolista vaan vastavuoroista. Vauvat ovat hyvin aistillisia olentoja: Aikuinen on kehittynyt aistimaan yleensä ensisijaisesti visuaalisesti, mutta vauva aistii hyvin kokonaisvaltaisesti. Hänelle kosketukset, äänet, hajut ja maut ovat kaikki erittäin tärkeitä. Vauvat ovat likinäköisiä.
Lapsi on luonnostaan yhteistyökykyinen henkilö. Lapsi ei ole luonnostaan hankala, "tuhma" tai pyri aiheuttamaan ongelmia. Lapsen yksi tärkeimmistä tehtävistä on tulla yhteisön toimintakykyiseksi jäseneksi. Lapsi on luonnostaan avulias, oppivainen, hyväntahtoinen ja osallistuva.
Jos lapselta odottaa huonoa käyttäytymistä, sitä myös todennäköisesti saa. Jos lapsen odottaa ilman muuta toimivan fiksusti, tälläkin ennusteella on taipumus toteutua.
Tahtoikäinen tai murrosikäinen lapsi on erityisen hämmennyksen tilassa ja vaatii ympäristöltään selkeää ohjausta siihen, kuinka toimitaan. Jos lapsi käyttäytyy huonosti, pitäisi mahdollisuuksien mukaan yrittää hoitaa ongelman syitä, ei vain puuttua seurauksiin.
Jotkin lapset ovat jo syntymäluonteeltaan keskimääräistä haastavampia vanhemmilleen ja ympäristölleen. Tavallista herkemmälle, ujommalle tai vaikkapa vilkkaammalle lapselle ei saisi kuitenkaan koskaan tulla sellaista tunnetta, että hänen täytyisi muuttua erilaiseksi kelvatakseen muille. Lapsi täytyy aina hyväksyä sellaisena kuin hän on.
Lapsi osaa luonnostaan varoa tiettyjä vaaroja, jos hän on niihin saanut rauhassa ihan pienestä asti varovasti ja rauhassa tutustua. Lapselle esimerkiksi kehittyy tutkimusten mukaan konttausikäisenä korkean paikan taju, jolloin hän oppii useimmiten varomaan jyrkänteitä. Sen sijaan esimerkiksi autoja lapsi ei osaa luonnostaan varoa, koska ne eivät ole vielä ehtineet vaikuttaa ihmisen geeniperimään. Lapsen perässä ei yleensä tarvitse juosta ja hätäillä koko ajan. Tähän asiaan tietysti vaikuttaa lapsen luonnekin.
Lapsi oppii jäljittelemällä. Lapsi suorastaan imee vaikutteita ympäristöstään ja oppii myös käytöstapoja muilta ihmisiltä, kuin itsestään. Kun lapselle sanoo esimerkiksi ole hyvä aina kun ojentaa hänelle jotain, hän oppii vastaamaan kiitos.
3 Luottamus omaan vanhemmuuteen
Äidillä on sisäänrakennettuna tietty valmius vauvan hoitamiseen. Tässä auttaa yhdeksän kuukauden odotusaika ja esimerkiksi synnytyksen jälkeiset hormonit. Myös imettäminen tuottaa äidille hormoneja, jotka aikaansaavat hyvän ja rentoutuneen olon ja herkistävät äidin vauvan viesteille. Vauvan hoitaminen on hoitajan ja vauvan välistä jatkuvaa vuorovaikutusta, missä molemmat kehittyvät koko ajan ja oppivat tuntemaan toisensa. Vanhemmat ovat yleensä oman lapsensa parhaita asiantuntijoita.
Lapsi syntyy sekä tiettyyn perheeseen, että tiettyyn kulttuuriympäristöön. Lapsi on mestarisopeutuja. Ei ole olemassa yhtä ainoaa oikeaa kasvatustapaa kuten ei ole yhtä ainoaa oikeaa kulttuuriakaan. Erilaisilla tavoilla kasvaa erilaisia lapsia erilaisiin ympäristöihin. Se mikä toimii esimerkiksi !Kung San -heimolla Botswanassa, ei välttämättä kasvata lasta sopivaksi suomalaiseen kulttuuriympäristöön.
Samoin jossain perheessä esimerkiksi pidetään kovaa mekkalaa, riehutaan ja juostaan kenenkään kärsimättä, se kuuluu heillä viihtyisään kotiin. Jossain toisessa perheessä taas koetaan mukavaksi, että on hiljaista ja rauhallista. Lapsella on yleensä vanhempiensa geenit ja hänen kasvuympäristönsä ohjaa häntä tietynlaiseen, siihen sopivaan käyttäytymiseen. Tästä syystä toisten ihmisten lapset voivat joskus tuntua kummallisilta tai väärin käyttäytyviltä. Samalla tavalla toisten aikuistenkin käyttäytymistavat tuntuvat meistä usein oudoilta, varsinkin jos he tulevat eri kulttuurista. Lapsi on ympäristönsä tuote.
Kirjallisuutta:
Jackson, Deborah: Letting Go As Children Grow
Jackson, Deborah: Three in a bed
Liedloff, Jean: The Continuum Concept
Sears, William: The Baby Book
Sears, William: The Fussy Baby Book
Small, Meredith F.: Our Babies, Ourselves
Minullakin oli ennen kolme teoriaa lasten kasvattamisesta eikä yhtään lasta. Nyt on kaksi lasta ja yksi teoria. Saas nähdä kuinka käy, jos saan vielä joskus kolmannen lapsen...Se yksi jäljellä oleva teoriani on kiintymysvanhemmuus. Hahmo pyysi minua kertomaan siitä lisää, ja Ritakin kehoitti lukijoitaan kertomaan omasta kasvatusfilosofiastaan, joten ehkä voisin jotain sanoakin. Vaikka kuten jo sanoin, minulla on nykyään kaksi lasta ja enää yksi teoria ja olen tullut jo aika varovaiseksi esittelemään teorioitani.
Kiintymysvanhemmuuteen kuuluu tietty asenne lapsen kasvattamiseen ja jos purkaisin sitä niin kuin sen itse näen, niin näihin asioihin uskon:
1 Hyvä kiintymyssuhde on kaiken perusta
Vauva syntyy uusimman tietämyksemme mukaan noin kolme kuukautta liian aikaisin johtuen pään koosta suhteessa äidin lantioon. Suuremmaksi kasvanut vauva ei enää mahtuisi synnytyskanavasta ulos. Tämän asian muistaminen on hyvä lähtökohta: Vauva syntyy keskeneräisenä, ja vaatii sen mukaista hoitoa, kohtuolosuhteet. Vasta kolmi-nelikuisena vauva alkaa kiinnostua ympäristöstään ja on muutenkin toimintakykyisempi, vaikkakin vielä täysin riippuvainen muiden hoivasta.
Oikeastaan vauvalle ja äidille muodostuu ihan luonnostaankin oikeanlaisissa olosuhteissa hyvä kiintymyssuhde silloin kun he voivat rajoituksetta olla yhdessä ja keskittyä toisiinsa. Vauvat ovat suorastaan mestareita tässä - itse asiassa heidän henkiinjäämisensä on ollut kautta ihmiskunnan historian kiinni hyvän kiintymyssuhteen muodostamisesta!
Vauvat ovat geneettisesti ja biologialtaan samanlaisia kuin kivikaudella ja he odottavat ympäristöltään ja hoidoltaan edelleen samoja asioita, mutta syntyvät 2000-luvulle. Vauva on tarkoitettu olemaan äitinsä kanssa päivin ja öin, syömään rintaa tiheästi ja esteettä, tarkkailemaan maailmaa äitinsä sylistä osallistuen näin päivän askareisiin ja oppien luontaisesti, kuinka täällä maailmassa eletään.
Vauva on tarkoitettu olemaan tapahtumien keskipisteessä, mutta ei keskipisteenä.Ympäristömme on muuttunut, mutta vauvat ovat pysyneet samanlaisina tuhansia, jopa kymmeniä tuhansia vuosia. Kun vauva syntyy, kumman pitää sopeutua, vauvan vai ympäristön? Voimmeko esimerkiksi olettaa, että vauva jää tyytyväisenä pinnasänkyyn ja nukkuu siellä läpi koko yönsä, kun vauva on vuosituhansien aikana geneettisesti ohjelmoitu uskomaan, että yksin ollessaan hän on kuolemanvaarassa?
Jos lapsen ja vanhemman välinen kiintymyssuhde muodostuu heti alusta lähtien hyväksi, se antaa vanhemmalle paljon myöhempiä kasvatustoilailuja anteeksi. Lapsi oppii luottamaan vanhempiinsa, uskomaan mitä nämä tälle sanovat ja yrittää oppia heiltä kuinka täällä maailmassa eletään. Vanhemman ja lapsen välinen rakkaus on tärkein mahdollinen perusta kasvatukselle.
2 Luottamus lapseen
Vauva on suunniteltu jäämään henkiin. Kaikki vauvan toiminnassa tähtää tähän. Vauva kertoo kun sillä on asiat hyvin, samoin jos jotain on vialla. Hoitajan tehtävä on kuunnella näitä viestejä ja vastata niihin. Viestintä ei ole kuitenkaan koskaan yksipuolista vaan vastavuoroista. Vauvat ovat hyvin aistillisia olentoja: Aikuinen on kehittynyt aistimaan yleensä ensisijaisesti visuaalisesti, mutta vauva aistii hyvin kokonaisvaltaisesti. Hänelle kosketukset, äänet, hajut ja maut ovat kaikki erittäin tärkeitä. Vauvat ovat likinäköisiä.
Lapsi on luonnostaan yhteistyökykyinen henkilö. Lapsi ei ole luonnostaan hankala, "tuhma" tai pyri aiheuttamaan ongelmia. Lapsen yksi tärkeimmistä tehtävistä on tulla yhteisön toimintakykyiseksi jäseneksi. Lapsi on luonnostaan avulias, oppivainen, hyväntahtoinen ja osallistuva.
Jos lapselta odottaa huonoa käyttäytymistä, sitä myös todennäköisesti saa. Jos lapsen odottaa ilman muuta toimivan fiksusti, tälläkin ennusteella on taipumus toteutua.
Tahtoikäinen tai murrosikäinen lapsi on erityisen hämmennyksen tilassa ja vaatii ympäristöltään selkeää ohjausta siihen, kuinka toimitaan. Jos lapsi käyttäytyy huonosti, pitäisi mahdollisuuksien mukaan yrittää hoitaa ongelman syitä, ei vain puuttua seurauksiin.
Jotkin lapset ovat jo syntymäluonteeltaan keskimääräistä haastavampia vanhemmilleen ja ympäristölleen. Tavallista herkemmälle, ujommalle tai vaikkapa vilkkaammalle lapselle ei saisi kuitenkaan koskaan tulla sellaista tunnetta, että hänen täytyisi muuttua erilaiseksi kelvatakseen muille. Lapsi täytyy aina hyväksyä sellaisena kuin hän on.
Lapsi osaa luonnostaan varoa tiettyjä vaaroja, jos hän on niihin saanut rauhassa ihan pienestä asti varovasti ja rauhassa tutustua. Lapselle esimerkiksi kehittyy tutkimusten mukaan konttausikäisenä korkean paikan taju, jolloin hän oppii useimmiten varomaan jyrkänteitä. Sen sijaan esimerkiksi autoja lapsi ei osaa luonnostaan varoa, koska ne eivät ole vielä ehtineet vaikuttaa ihmisen geeniperimään. Lapsen perässä ei yleensä tarvitse juosta ja hätäillä koko ajan. Tähän asiaan tietysti vaikuttaa lapsen luonnekin.
Lapsi oppii jäljittelemällä. Lapsi suorastaan imee vaikutteita ympäristöstään ja oppii myös käytöstapoja muilta ihmisiltä, kuin itsestään. Kun lapselle sanoo esimerkiksi ole hyvä aina kun ojentaa hänelle jotain, hän oppii vastaamaan kiitos.
3 Luottamus omaan vanhemmuuteen
Äidillä on sisäänrakennettuna tietty valmius vauvan hoitamiseen. Tässä auttaa yhdeksän kuukauden odotusaika ja esimerkiksi synnytyksen jälkeiset hormonit. Myös imettäminen tuottaa äidille hormoneja, jotka aikaansaavat hyvän ja rentoutuneen olon ja herkistävät äidin vauvan viesteille. Vauvan hoitaminen on hoitajan ja vauvan välistä jatkuvaa vuorovaikutusta, missä molemmat kehittyvät koko ajan ja oppivat tuntemaan toisensa. Vanhemmat ovat yleensä oman lapsensa parhaita asiantuntijoita.
Lapsi syntyy sekä tiettyyn perheeseen, että tiettyyn kulttuuriympäristöön. Lapsi on mestarisopeutuja. Ei ole olemassa yhtä ainoaa oikeaa kasvatustapaa kuten ei ole yhtä ainoaa oikeaa kulttuuriakaan. Erilaisilla tavoilla kasvaa erilaisia lapsia erilaisiin ympäristöihin. Se mikä toimii esimerkiksi !Kung San -heimolla Botswanassa, ei välttämättä kasvata lasta sopivaksi suomalaiseen kulttuuriympäristöön.
Samoin jossain perheessä esimerkiksi pidetään kovaa mekkalaa, riehutaan ja juostaan kenenkään kärsimättä, se kuuluu heillä viihtyisään kotiin. Jossain toisessa perheessä taas koetaan mukavaksi, että on hiljaista ja rauhallista. Lapsella on yleensä vanhempiensa geenit ja hänen kasvuympäristönsä ohjaa häntä tietynlaiseen, siihen sopivaan käyttäytymiseen. Tästä syystä toisten ihmisten lapset voivat joskus tuntua kummallisilta tai väärin käyttäytyviltä. Samalla tavalla toisten aikuistenkin käyttäytymistavat tuntuvat meistä usein oudoilta, varsinkin jos he tulevat eri kulttuurista. Lapsi on ympäristönsä tuote.
Kirjallisuutta:
Jackson, Deborah: Letting Go As Children Grow
Jackson, Deborah: Three in a bed
Liedloff, Jean: The Continuum Concept
Sears, William: The Baby Book
Sears, William: The Fussy Baby Book
Small, Meredith F.: Our Babies, Ourselves
lähettänyt sahrami
17:32
17 kommenttia:
Hei! Ammattikasvattajana (kauhea sana..) olen miettinyt tuota omaa luottamusta vanhemmuuteen. Lapsen paras kasvattaja ja asiantuntija on oma äiti/isä, mikäli asiaa yhtään maalaisjärjellä ajattelee. Luotetaanko ammattilaisiin liikaa nykyisin? Ymmärrän kyllä, jos vaikeuksia tulee, voi kääntyä amm. puoleen. Joskus kuitenkin vaikuttaa siltä, että ihan arkielämän perusjutut ovat vinksallaan. Lähtee niin yksinkertaisesta asiasta kuin nukkumaanmeno, paljonko esim. koululainen tarvitsee unta.
Itselläni on 3 lasta, vanhin jo aikuinen. Kaunis tuo runosi vauvalle.
Kirjoitit: Jos lapselta odottaa huonoa käyttäytymistä, sitä myös todennäköisesti saa. Jos lapsen odottaa ilman muuta toimivan fiksusti, tälläkin ennusteella on taipumus toteutua.
Voi kumpa kaikki vanhemmat muistaisivat tämän yksinkertaisen perussäännön! Miten usein kuulee: Sinusta ei ole mihinkään! Sinä et osaa mitään! Älä koske siihen, kun kuitenkin rikot sen! Omat vanhempani harrastivat erityisesti tuota viimeistä, mistä syystä olin ylivoimaisesti luokkani kömpelöin ja tumpeloin tunari kaikissa asioissa. Onnistuin rikkomaan melkein koskettamatta lähes kaikki esineet. Varsin huono lähtökohta elämälle. Ja se on seurannut mukanani pitkälle aikuisuuteen, ennen kuin ymmärsin kyseenalaistaa vanhempani.
Itse en ole koskaan halunnut enkä saanut lapsia. Mutta olen sitä mieltä, että tärkeintä heidän kasvatuksessaan on rajaton ymmärrys ja myötätunto, silloinkin kun he näennäisesti eivät olisi ansainneet sitä. Se on omien vanhempien velvollisuus, ei koulun eikä ammattikasvattajien.
Kaktus: Ennen kun ihmiset asuivat pienissä kyläyhteisöissä, missä oli paljon sukulaisia, isovanhempia ja serkuksia yhdessä, kasvatusvastuu jakautui luonnostaan suuremmalle väelle. Samoin, jos lapsi kasvoi tällaisessa yhteisössä, hän näki kaiken aikaa pienempiä lapsia ja kuinka heitä hoidetaan, jo ennen kuin hän sai omia lapsia. Nykyään tällainen jatkumo puuttuu ja sitä korvaamaan on tullut yhteiskunta ja ammattikasvattajat, jotka eivät mitenkään pysty täysin vastaamaan tällaiseen haasteeseen.
Tänään kun tulin töihin, katsoin järkyttyneenä tuossa pöydällä Aamulehteä, jonka pääuutinen oli, että alle 2-vuotiailla on syömishäiriöt yleistyneet. Syyksi arveltiin mm. että vanhemmat eivät tunnista lapsensa nälkää. Kyllä nykyään aikuiset tuntuvat olevan surullisen paljon hukassa omien lastensa ja ihan perusasioiden kanssa.
Ajatusvirta: Hyvä kommentti. Nuo ovat usein sellaisia itseään toteuttavia ennustuksia. Kannustus saa yrittämään entistä enemmän. Sitäpaitsi lapsella kehitysvaiheet tulevat ja menevät. Jos hän on esimerkiksi jossain vaiheessa kömpelö, vaikkapa nopean pituuskasvun aikana, se voi hyvinkin mennä ohi myöhemmin. Eikä kukaan ole kömpelö tahallaan. Jos lapsi ei saa kotoa ominaisuuksilleen myötätuntoa, niin mistä sitten.
Hyvä kirjoitus Sahramilta!
Paljon olisi sanottavaa, mutta nyt on aika lähteä tytön kanssa leikkipuistoon joten korostan vain yhtä seikkaa minkä Sahramikin toi tekstissä esille:
myös minä pidän erittäin tärkeänä ymmärtää se, että asenteemme, suhtautumistapamme on ikään kuin itsensä toteuttava ennuste. Mikäli suhtaudumme lapseen fiksusti, pidämme häntä järkevänä olentona, niin kappas vain, sellainenhan hän on ja siihen suuntaan yhä vahvemmmin kehittyy. Ja kääntäen; mikäli kohtelemme lasta kuin tämä olisi vähä-älyinen, huonokuuloinen, ilkeä, huonokäytöksinen jne. niin tämänkin asenteen ihmiskäsitys ilmenee lapsessa.
Oman kasvatusfilosofiani kulmakivi on rakkaus. Rakkaus synnyttää kärsivällisyyden sekä viisautta määrittää rajoja. Mikäli rajojen asettamisen käsite tuntuu ongelmalliselta, voi ajatella myös niin että kyse on ohjaamisesta.
-gs
ps. kasvatus on käsitteenä vähän ongelmallinen... jotkut ovatkin sanoneet että sen sijaan olisi viisaampaa puhua kasvamaan auttamisesta.
Ajatelkaa miten hienoa, että Suomessa on neuvola-järjestelmä!
Edes jonkinlaista neuvontaa uusavuttomille(mikä karmea termi) vanhemmille.
Täällä Italiassa vanhemmat saavat ohjeita usein vain omilta vanhemmiltaan tai sitten perheen pediatrilta, ja siten ohjeet ja esimerkit ovat aika rajoittuneita. Seurauksena on esim.kuusivuotiaita tuttipullosta iltamehun juojia ja kolmevuotiaita, jotka syövät vain vauvamössöä ja keksejä. Täällä usein kun tärkeintä on tuputtaa ruokaa lapselle aamusta iltaan ja usein "ruokahaluttomuutta" (lapsen luontaista vastustusta tuputtamista vastaan) hoidetaan makeillla mössöillä.
Myös mainonnalla on osansa asiassa. Lapsille kohdistunut ruokamainonta on jotain kammottavaa: on kaikenlaista keksiä ja makeata välipalaa, jotka ovat muka terveellisiä kun ne "sisältävät maitoa", ja useimmiten niiden mukana tarjotaan kirjavaa muovikrääsää. Lisäksi mainoksissa annetaan ymmärtää, että on normaalia, ettei lapsi pidä hedelmistä sellaisenaan (!), vaan tietysti ne pitää tarjota jonkun makean välipalajogurtin muodossa.
Meidän kaurapuurolapset onkin ihan kummajaisia. (Se, että 15-vuotias poikani laittaa itselleen välipalaksi kaurapuuroa on nonnan (isoäidin) käsityskyvyn ulkopuolella :D
Kaikesta tästä olen ymmärtänyt, miten terveellisessä kasvuympäristössä olenkaan saanut lapset Suomessa kasvattaa, kun sellainenkin yksinkertainen asia kuin terveellinen ruokavalio saa tukea aivan eri tavalla kuin esim. Italiassa.
Tämä on nyt jo aivan liian pitkä kommentti, mutta toinen outo asia on se, että täällä eivät vanhemmat vaikuta ymmärtävän lasten tarvetta saada kunnon yöunet. Jos lapsille tarjotaan lauantai-iltana piirretty elokuva klo 21-23, on pientenkin lasten vanhemmista ihan normaalia antaa katsoa se kokonaan. Puhumattakaan siitä, että Wrestling (tiedättehän, se amerikkalainen tekopaini) on supersuosittua, ja sitä alle kouluikäiset ipanat katsoo lauantai-iltaisin myöhään. Ja vanhemmat on tyytyväisiä kun saavat olla illan rauhassa. Tosin se kostautuu niin, että lapset alkavat puolenyön aikaan riehua, kun pitää kokeilla uusia Wrestling-temppuja: hypitään toisen päälle sohvalta jne...
Vanhemmat tuntuvat olevan täysin televisiotarjonnan orjia.
Ei Suomessa minusta olla näin pönttöjä, vai?
Ulkopuolinen: Varmasti pitää paikkansa ja kirjoitinkin tuossa, että tähän vaikuttaa lapsen luonnekin. :)
Tuohon itsesuojeluvaistoon voi kuitenkin jonkin verran luottaa, jos tuntee lapsensa ja tietää hänet varovaiseksi luonteeksi. Tämä ajatus lähtee siitä, että ihmiset olisivat kuolleet sukupuuttoon, jos lapsilla ei minkäänlaista itsesuojeluvaistoa olisi - siinä ei vain ole järkeä.
Ei tietenkään missään tapauksessa niin, että lapsen antaisi tehdä jotain itselleen todella vaarallista, kuten leikkiä yksin laiturilla. Lisäksi tämä tietenkin pitää sovittaa myös lapsen temperamenttiin.
Sen sijaan, jos lapsi on rauhallinen ja varovainen, hänen voi antaa opetella pikku hiljaa esimerkiksi kiipeilemistä omassa tahdissa, sitä ei tarvitse siis välttämättä kokonaan kieltää. Sitten jos esimerkiksi rappusten portti unohtuu joskus auki tms. on todennäköisempää, ettei lapsi lähde suin päin ryntäämään portaisiin kun on yrityksen ja erehdyksen kautta kokeillut niiden kiipeämistä muutaman askelman verran jo aikaisemmin.
Mutta kuten tuossa sanoin, jokainen on oman lapsensa paras asiantuntija. :)
Sari: Jännää, että sinäkin kirjoitit tuosta. Nimittäin olen lukenut jostain kirjasta (olikohan tuo Three in a bed), että italialaisvanhemmat pitävät erityisen tärkeänä lapsen syömistä! Siinä verrattiin asiaa nukkumiseen: Suomessa esimerkiksi aina tiedustellaan vauvojen vanhemmilta, kuinka tämä on nukkunut, kun taas Italiassa kysytään, kuinka vauva on syönyt. :) Hyvin syönyt vauva on vanhempiensa kunnia-asia (siis se määrä, ei laatu). Ja vauvalle kuulemma tuputetaan pastaakin jo melkein ensimmäisellä kiinteällä aterialla.
gs: Samoilla linjoilla. :)
Sahrami,
Ihana kirjoitus ja ihanat kommentit teiltä kaikilta! Tämä niin sanottu "kasvatus" on aihe jota tykkään ajatella ja josta tykkään lukea . Vähän huono sana koska se merkitsee eri ihmisten mielissä ihan eri asioita.
Kaksi jotka otan esiin
"Kyllä nykyään aikuiset tuntuvat olevan surullisen paljon hukassa omien lastensa ja ihan perusasioiden kanssa."
"Jokainen on oman lapsensa paras asiantuntija."
Molemmat lausunnot olen havainnut usein tosiksi, vaikka ne tuntuvat kumovan toisensa. Niin ristiriitaista on tämä ihmisolo ja elo, mutta niin kauan kuin on rakkautta, iloa ja kärsivällisyyttä, asiat eivät voi olla kovin huonosti :)
Mielenkiintoista:) Vanha blogini on piilossa, mutta jossain 2003/2004 merkinnöissä yritin miettiä kätevää ja kuvaavaa nimeä attachment parenting -nimiselle vanhemmuuden niksikokoelmalle. Kiintymysvanhemmuus jäi näköjään elämään, hyvä niin, vaikka se ei paras mahdollinen olekaan.
Kirjoitin aiheesta mm. joulukuussa 2004 otsikolla Uusvanhaa vanhemmuutta etsimässä.
mn
mn: Kiva kun tulit käymään! Olen lukenut noita sinun juttujasi, ehkä tuonkin jota tarkoitit. Tutustuin attachment parentingiin joskus viitisen vuotta sitten. Kiintymysvanhemmuus on ihan käyttökelpoinen termi, muistelinkin, että se olisi sinun alunperin käyttämäsi. :) Mitä termiä itse nykyään käytät?
Rita: Kiitos kommentistasi ja kun linkitit juttuuni! Täällä on tosiaan ollut hyvää keskustelua. :)
Sahrami: Kyllä mä tuota kiintymysvanhemmuutta käytän, jos käytän. Yritän välttää, koska se herättää niin paljon myös vastustusta...miksi pitää lokeroida etc. Edelleen olen kyllä sitä mieltä, että mm. Searsien lanseeraamat "seven baby bees" ovat kultajyviä, joka-ikinen, ihan sama millä nimellä niitä nimittää:D Joitain vuosia sitten piti ryhtymäni kääntämään The Baby Bookia, mutta se hautautui...on mulla sitä silti käännettynä jo jonkin verran...pitäisikin kaivella liuskat esiin ja tutkia miltä suomennos nyt vaikuttaa :-O
mn
mn: Minäkin vähän valikoin, missä noita termejä käytän. Täällä seuraamissani blogeissa on niin avarakatseisia ihmisiä, että täällä uskaltaa käyttää tuollaista sanaakin. Reaktio on vain: kerro lisää. :)
Kirjoitin, että tutustuin attachment parentingiin viitisen vuotta sitten, mutta todellisuudessa tutustuin siihen käsitteeseen silloin. Ajattelin sillä tavalla kyllä jo valmiiksi, kuten varmasti moni muukin tietämättään.
Wow, onpas sinulla ollut kunnianhimoinen projekti *nostaa hattua*. Olenkin harmitellut, ettei sitä ole suomeksi.
Laitoin sulle sähköpostia tuonne Profiilisi osoitteeseen. ;)
Olisi aivan mahtavaa jos joku jaksaisi suomentaa noita englannin kielisiä opuksia. Itse olen niin pirun hidas lukemaan englantia, ja toisaalta en ole kirjastosta edes löytänyt yhden yhtä Searsien kirjaa saati Continuum conseptia. Tessu
Totta, olen miettinyt ihan samaa että kunpa ne suomennettaisiin.
miksi ei:)
Lähetä kommentti
Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]
<< Etusivu