LSO:n, HK:n ja Atrian liha boikottiin, samoin Raisio
Helsingin Sanomat 9.7.2007:
LSO Foods on ryhtynyt tuomaan Suomeen geenimuunnellusta soijasta tehtyä rouhetta sikojen rehuksi. LSO:n tuontipäätös on merkittävä päänavaus, koska osuuskunnalla on noin 40 prosentin markkinaosuus Suomen sianlihamarkkinoista. Tähän saakka Suomeen on tuotu vain pieniä määriä gm-soijaa, josta on tehty turkiseläinten ja sikojen rehua.
LSO:lla oli viime vuoden noin 780 sianlihan tuottajaa, jotka kasvattavat eläimiä HK Ruokatalolle.
Turun Sanomat 13.7.2007:
LSO Foods alkoi jo kesäkuussa tuoda geenimuunneltua soijaa, ja Atria teki periaatepäätöksen geenirehun käyttämisestä tällä viikolla. Varsinais-Suomessa on jo muutamia sikatiloja, joilla käytetään geenimuunneltua soijarehua.
Suomen suurimpiin rehuntuottajiin kuuluva Raisio alkaa tuoda geenimanipuloitua soijaa sian- ja siipikarjanrehun raaka-aineeksi todennäköisesti ensi vuonna.
Vielä reilu kolme vuotta sitten Atria ilmoitti pidättäytyvänsä geenimanipuloitujen raaka-aineiden käytöstä. Kuluttajien asenteiden sanottiin vaikuttavan päätökseen: "Haluamme kuunnella kuluttajan ääntä. Geenitekniikka kiistämättä aiheuttaa hämmennystä kuluttajien keskuudessa."
Mitenköhän tilanne on muuttunut? Nyt olisi oikea aika äänestää jaloilla.
Puolueettoman GM-foorumin sivuilta löytyy mielenkiintoisia esimerkkejä siitä, kuinka kasvien geeniperimään puuttuminen on tuonut yllättäviä sivuvaikutuksia. Esimerkiksi muunnettujen virusgeenien ja hyönteisvirusgeenien siirtäminen viljelykasveihin voi synnyttää erittäin elinvoimaisia ja helposti tarttuvia uusia viruksia.
Yksi huolenaiheista ovat niin sanotut koodinsekoittajat:
Koodinsekoittajien takia GM-kasveihin siirretyt vieraat geenit voivat tuottaa monia asiaankuulumattomia proteiineja, ”jotka voivat vaikuttaa arvaamattomalla tavalla ekosysteemeihin ja ihmisen terveyteen.” [2]Geenien ja koodinsekoittajien välinen suhde on muotoutunut vähitellen osana DNA:n vuosimiljardeja kestänyttä evoluutiota.
Niiden yhteistyötä ei ymmärretä vielä täysin edes saman lajin sisällä; saati että osattaisiin ennustaa, miten ne toimivat, kun yhden lajin geeni törmää toisen lajin koodinsekoittajaan. Jättävätkö koodinsekoittajat vieraan geenin huomiotta vai yrittävätkö ne muuttaa sen antaa ohjetta niin, että vahingossa syntyykin proteiini, joka on kenties myrkyllinen, aiheuttaa allergiaa tai aikaansaa jonkin aivan uuden sairauden? Vaikea vastata, etenkin kun tällaista mahdollisuutta ei yleensä tutkita.
Viime keväänä uutisoitiin valtavista mehiläiskuolemista Yhdysvalloissa, joihin yhtenä syynä saattaa olla geenimanipuloitujen kasvien viljely.
Suomeen tuotava geenimuunneltu soijarehu kestää Raision mukaan paremmin torjunta-aineen ruiskutuksen sadon kasvun aikana. Geenimuunnellun soijarehun käyttäminen on Yhdysvalloissa lisännyt torjunta-ainemääriä.
Suomen Rehu, joka tuottaa puolet Suomessa käytettävästä rehusta ei ole toistaiseksi tehnyt päätöstä geenimuunnellun rehun käytöstä, mutta "nyt on selvästi uuden arvioinnin paikka", toteaa yhtiön toimitusjohtaja Erkki Lepistö Turun Sanomissa.
Ilmoitin HK Ruokatalon asiakaspalautteeseen, etten enää osta heidän sianlihatuotteitaan ja kehoitan muita tekemään samoin: http://tuotteet.hk-ruokatalo.fi/portal/suomi/tuotteet/kuluttajapalvelu/