Kun sinusta tulee pieni, minä hoidan sinua

Löysin lukiolaisena kahden luokkakaverini kanssa kaupungin keskustasta autonavaimen. Se sopi lähimpään autoon. Toinen kavereistani olisi halunnut jättää avaimen maahan ja lähteä tunnille. Toisen kanssa kuitenkin laitoimme tuulilasiin lapun, että avain on löytynyt ja että sen saa hakea poliisiasemalta.
Tapaus järkytti minua, koska löysin aivan uusia piirteitä ystävästäni. Tuntui ihmeelliseltä, että joku jättää löytämänsä autonavaimen maahan lojumaan, vielä kun se sopii lähimpään autoon.
Ihminen, joka ajattelee, että kukin vastatkoon itsestään, on hyvin onneton. Jos hän on välinpitämätön muita kohtaan, hänen on varmasti vaikea uskoa, että toisetkaan voisivat aidosti välittää ja huolehtia hänestä. Ja joka niin kokee, on maailman onnettomin ihminen, koska meidät on tarkoitettu välittämään toisistamme. Ilman sitä ei olisi elämää.

Vastuunkantaminen ei ole aina kivaa. Kun isosisäni makasi vuosikausia liikkumattomana Koukkuniemessä, kävimme siskoni kanssa vuorotellen lauantaisin syöttämässä häntä. Se tuntui vähimmältä, mitä voimme tehdä, koska vanha isoäitini kävi siellä kaikkina muina päivinä. Vaikka kaikki sanoivat, että hänen pitäisi levätä, hän ei voinut jäädä kotiin. Hän kantoi vastuuta koska rakasti.
Jälkeenpäin kuulin hoitajilta, että viimeisenä kesänään isoäitini toisinaan nukahti itsekin kesken syöttämisen.
Yleensä otin lapseni mukaan Koukkuniemeen. Kaksivuotias iloitsi siitä kun hän pääsi tuolille seisomaan ja syöttämään taatalle pillillä mehukeittoa.
— Sitten kun minusta tulee iso ja sinusta isi pieni, niin minä hoidan sinua, hän kertoi kotona isällensä.
Kaksivuotiaasta taata varmaan vaikutti pieneltä, koska hän ei osannut puhua ja hänelle syötettiin sosetta.

Ennen vanhaan riitti kun ihminen vastasi itsestään sekä suvustaan ja ehkä naapureistaan, jos oli sovussa. Nykyään puhutaan, että ihminen on vastuussa koko maapallosta. Meillä on entistä enemmän mahdollisuuksia ja vaikuttamisenvapautta. Vapaus ja vastuu kulkevat käsi kädessä kuin afrikkalaislapsi ja Unicefin hyväntahdonlähettiläs.
Mistä minä sitten vastaan? Pitääkö minun pelastaa koko maailma? Ei tietenkään. Ensi alkuun riittäisi, etten tuhoaisi sitä enempää. Ja riittää, että Pikku Prinssin sanoin, huolehdin niistä ihmisistä, jotka olen kesyttänyt. Ja että vien autonavaimet poliisiasemalle, jos satun sellaiset joskus kadulta löytämään.