Irti ekoneuroosista
– Äiti, maatuuko? kysyy nelivuotias huolestuneena ja roikottaa jäätelötikkuaan biojäteastian päällä.
Olen kasvattanut lapseni yhtä neuroottisiksi kuin itse olen.
Kaikki alkoi viattomasti, kuten aina. Lajittelin sanomalehdet niin kuin suurin osa suomalaisista ja palautin pullot kauppaan. Pikku hiljaa ekointoilun vihreä käärme sai minusta lisää otetta. Siirryin käyttämään lapsilla kestovaippoja, koska kertakäyttövaippahan ei maadu, vaan säilyy kaatopaikalla vielä kauan senkin jälkeen kun entinen vauva on kastellut vanhainkodissa viimeisen tenansa.
Sitten huomasin, että naapurini kierrättää myös kartongit. Harrastamani surkea pikku lajittelu alkoi tuntua mitättömältä. Oli siirryttävä kovempiin aineisiin. Pakotin kierrätyshimoissani koko perheeni lajittelemaan.
Mikään ei riittänyt. Jukurttipurkin kannet metallinkeräykseen, paperiset leipäpussit kartonkiastiaan — paitsi jos niissä on muovi-ikkuna, se pitää repiä ensin pois — kissalta irronneet karvat biojäteastiaan. Mies kiikuttaa autonperässä vuotavia mehu- ja jukurttipurkkeja keräysastioihin. Aamulla töihin ajaessa voi haistaa, mitä viime päivinä on tullut syötyä.
Onko tässä mitään järkeä? Lentomatkustelu ja autoilu lisääntyvät. Kuulin, että jos vuoden käyttää ostoksilla kangaskassia ja pyöräilee kauppaan ja sitten kerran ajaa posauttaa autolla, vaikutus on sama kuin olisi joka kerta ostanut sen muovikassin. Ja Thaimaan-matka on kuin polttaisi 60 W:n hehkulamppua 11 vuotta yhteen menoon tai autoilisi töihin kaksi vuotta.
Näin taloyhtiöni puheenjohtajan kiikuttaessani kissanhiekkoja biojäteastiaan. Ehdotin, että hankkisimme kartonkiastian, ettei muropakkauksia tarvitsisi raahata kilometrin päähän automarketin pihaan.
– Harva sitä kuitenkaan käyttäisi. Sitä paitsi samalle kaatopaikalle ne kuitenkin kipataan, hän tuumasi venytellen bodattuja hauiksiaan roskakatosta vasten. Sitten hän kertoi hauskan jutun jostain viherpiipertäjästä, joka oli soittanut radioon ja hohotti katketakseen.
Kansa on jakaantunut kahtia. Toiset uskovat tiedotusvälineitä ja huolestuvat kaupassa muistellessaan kauppakassivertailun ympäristövaikutuksia. Toiset suhaavat ulkomaille ja ideaparkeihin shoppailemaan iloisina ja vapaina kuin luomukanat. Ehkä minun pitäisi suojella lapsiani liialta ekotiedolta.
Olen kasvattanut lapseni yhtä neuroottisiksi kuin itse olen.
Kaikki alkoi viattomasti, kuten aina. Lajittelin sanomalehdet niin kuin suurin osa suomalaisista ja palautin pullot kauppaan. Pikku hiljaa ekointoilun vihreä käärme sai minusta lisää otetta. Siirryin käyttämään lapsilla kestovaippoja, koska kertakäyttövaippahan ei maadu, vaan säilyy kaatopaikalla vielä kauan senkin jälkeen kun entinen vauva on kastellut vanhainkodissa viimeisen tenansa.
Sitten huomasin, että naapurini kierrättää myös kartongit. Harrastamani surkea pikku lajittelu alkoi tuntua mitättömältä. Oli siirryttävä kovempiin aineisiin. Pakotin kierrätyshimoissani koko perheeni lajittelemaan.
Mikään ei riittänyt. Jukurttipurkin kannet metallinkeräykseen, paperiset leipäpussit kartonkiastiaan — paitsi jos niissä on muovi-ikkuna, se pitää repiä ensin pois — kissalta irronneet karvat biojäteastiaan. Mies kiikuttaa autonperässä vuotavia mehu- ja jukurttipurkkeja keräysastioihin. Aamulla töihin ajaessa voi haistaa, mitä viime päivinä on tullut syötyä.
Onko tässä mitään järkeä? Lentomatkustelu ja autoilu lisääntyvät. Kuulin, että jos vuoden käyttää ostoksilla kangaskassia ja pyöräilee kauppaan ja sitten kerran ajaa posauttaa autolla, vaikutus on sama kuin olisi joka kerta ostanut sen muovikassin. Ja Thaimaan-matka on kuin polttaisi 60 W:n hehkulamppua 11 vuotta yhteen menoon tai autoilisi töihin kaksi vuotta.
Näin taloyhtiöni puheenjohtajan kiikuttaessani kissanhiekkoja biojäteastiaan. Ehdotin, että hankkisimme kartonkiastian, ettei muropakkauksia tarvitsisi raahata kilometrin päähän automarketin pihaan.
– Harva sitä kuitenkaan käyttäisi. Sitä paitsi samalle kaatopaikalle ne kuitenkin kipataan, hän tuumasi venytellen bodattuja hauiksiaan roskakatosta vasten. Sitten hän kertoi hauskan jutun jostain viherpiipertäjästä, joka oli soittanut radioon ja hohotti katketakseen.
Kansa on jakaantunut kahtia. Toiset uskovat tiedotusvälineitä ja huolestuvat kaupassa muistellessaan kauppakassivertailun ympäristövaikutuksia. Toiset suhaavat ulkomaille ja ideaparkeihin shoppailemaan iloisina ja vapaina kuin luomukanat. Ehkä minun pitäisi suojella lapsiani liialta ekotiedolta.
lähettänyt sahrami
11:02
9 kommenttia
