Jos tapaat Buddhan, hymyile ja vaihda pari sanaa
Sain eilen kirjastosta varaamani kirjan Jos kohtaat matkallasi Buddhan, tapa hänet! Ahmin sitä heti läpi.
Kirjaa on moni suositellut. Ymmärrän, että sitä pidetään hyvänä, koska siinä on hyviä ajatuksia.
Tämä kulttikirja ja elämäntaidon klassikko ilmestyi Yhdysvalloissa vuonna 1972. Sen perussanoma kiteytyy nimen zenbuddhalaiseen opetukseen, jonka mukaan viisauden voi löytää vain hylkäämällä kaikki gurut ja tulemalla omaksi itsekseen. Aikuinen ei voi olla kenenkään opetuslapsi. Tätä näkemystään psykoterapeutti Sheldon B. Kopp valottaa myyttien, tarinoiden, maailmankirjallisuuden ja omien potilaskertomustensa avulla. Teos ohjaa ihmistä kohtaamaan omat pimeät puolensa, ottamaan vastuun itsestään, hyväksymään elämän epävarmuuden ja antamaan itselleen anteeksi.
Lukiessani tuota kirjaa, minulle vain tuli mieleen lainaus, jonka joskus leikkasin aamulehdestä jääkaapin oveen jonkun absurdin työpäivän jälkeen. Se menee suunnilleen näin: "Miehet keksivät aina asioita, jotka naiset ovat tienneet vuosikausia." (Olen miesvaltaisessa työpaikassa ja meillä oli muodostunut suunnilleen hurmoksellinen liike erään hienon Uuden Metodin ympärille, jota itse olin hiljakseen todellisuudessa käyttänyt jo vuosikausia, vaikken kutsunutkaan sitä Metodin nimellä.)
Tarkoitan, että minulle nuo kirjassa olevat asiat ovat itsestäänselvyyksiä. Siksi tuntuu hullulta, että siitä on tullut kulttikirja. Tämä ei kuitenkaan huononna kirjan arvoa. Se on selvästi hyvä, viisas ja tarpeellinen.
Olen ollut kiinnostunut monenlaisista asioista ja lukenut ihan pienestä asti paljon kirjoja. Lisäksi minulla ei ole ollut aina mitenkään helppo elämä. Olen itse joskus nuorena jo huomannut noita asioita, joista Kopp kirjoittaa. Olen myös aina ollut jonkinlainen auktoriteettien vastustaja ja inhonnut sitä, jos joku yrittää minulle sanoa ylhäältäpäin, kuinka asiat ovat.
Kun luin tuota kirjaa, ihmettelin, että olenko näin yksin? Eivätkö nämä asiat olekaan muille itsestäänselvyyksiä? Eivätkö kaikki ajattelekaan, ettei toinen ihminen voi olla toisen guru tai opastaja vaan että kaikkien on itse löydettävä oma polkunsa?
Olen jo kymmenen vuotta vastannut aina kun jossain kysytään, mikä minusta tulee isona: 'Guru'. Ei jonkin spesifin asian guru, kuten vaikkapa it-alalla puhutaan ohjelmointiguruista, vaan ihan vain yleisesti ottaen guru.
Guruna oleminen on paradoksi! Ei kukaan ihminen voi olla toisen guru. Kuten olen jo aikaisemmin kirjoittanut, niin vanhemmat ovat oman lapsensa parhaita asiantuntijoita. Samalla tavalla ihminen on oman itsensä paras asiantuntija.
Muiden ihmisten tehtävä on tukea, kannustaa, rohkaista; tarjota uskoa, toivoa ja rakkautta sillä polulla. Guruksi ryhtyminen on pilkantekoa.
Gurullakin on oma polkunsa kuljettavanaan, kuten jokaisella meistä. Gurun oma polku on toisen harhapolku.
Kirjaa on moni suositellut. Ymmärrän, että sitä pidetään hyvänä, koska siinä on hyviä ajatuksia.
Tämä kulttikirja ja elämäntaidon klassikko ilmestyi Yhdysvalloissa vuonna 1972. Sen perussanoma kiteytyy nimen zenbuddhalaiseen opetukseen, jonka mukaan viisauden voi löytää vain hylkäämällä kaikki gurut ja tulemalla omaksi itsekseen. Aikuinen ei voi olla kenenkään opetuslapsi. Tätä näkemystään psykoterapeutti Sheldon B. Kopp valottaa myyttien, tarinoiden, maailmankirjallisuuden ja omien potilaskertomustensa avulla. Teos ohjaa ihmistä kohtaamaan omat pimeät puolensa, ottamaan vastuun itsestään, hyväksymään elämän epävarmuuden ja antamaan itselleen anteeksi.Lukiessani tuota kirjaa, minulle vain tuli mieleen lainaus, jonka joskus leikkasin aamulehdestä jääkaapin oveen jonkun absurdin työpäivän jälkeen. Se menee suunnilleen näin: "Miehet keksivät aina asioita, jotka naiset ovat tienneet vuosikausia." (Olen miesvaltaisessa työpaikassa ja meillä oli muodostunut suunnilleen hurmoksellinen liike erään hienon Uuden Metodin ympärille, jota itse olin hiljakseen todellisuudessa käyttänyt jo vuosikausia, vaikken kutsunutkaan sitä Metodin nimellä.)
Tarkoitan, että minulle nuo kirjassa olevat asiat ovat itsestäänselvyyksiä. Siksi tuntuu hullulta, että siitä on tullut kulttikirja. Tämä ei kuitenkaan huononna kirjan arvoa. Se on selvästi hyvä, viisas ja tarpeellinen.
Olen ollut kiinnostunut monenlaisista asioista ja lukenut ihan pienestä asti paljon kirjoja. Lisäksi minulla ei ole ollut aina mitenkään helppo elämä. Olen itse joskus nuorena jo huomannut noita asioita, joista Kopp kirjoittaa. Olen myös aina ollut jonkinlainen auktoriteettien vastustaja ja inhonnut sitä, jos joku yrittää minulle sanoa ylhäältäpäin, kuinka asiat ovat.
Kun luin tuota kirjaa, ihmettelin, että olenko näin yksin? Eivätkö nämä asiat olekaan muille itsestäänselvyyksiä? Eivätkö kaikki ajattelekaan, ettei toinen ihminen voi olla toisen guru tai opastaja vaan että kaikkien on itse löydettävä oma polkunsa?
Olen jo kymmenen vuotta vastannut aina kun jossain kysytään, mikä minusta tulee isona: 'Guru'. Ei jonkin spesifin asian guru, kuten vaikkapa it-alalla puhutaan ohjelmointiguruista, vaan ihan vain yleisesti ottaen guru.
Guruna oleminen on paradoksi! Ei kukaan ihminen voi olla toisen guru. Kuten olen jo aikaisemmin kirjoittanut, niin vanhemmat ovat oman lapsensa parhaita asiantuntijoita. Samalla tavalla ihminen on oman itsensä paras asiantuntija.
Muiden ihmisten tehtävä on tukea, kannustaa, rohkaista; tarjota uskoa, toivoa ja rakkautta sillä polulla. Guruksi ryhtyminen on pilkantekoa.
Gurullakin on oma polkunsa kuljettavanaan, kuten jokaisella meistä. Gurun oma polku on toisen harhapolku.
lähettänyt sahrami
10:11
13 kommenttia:
Hyvä teksti!
Väärän tai huonon gurun / opettajan tunnistaakin siitä, että tämä sitoo oppilaan itseensä, tekee oppilaan riippuvaiseksi.
Tämä ei tietenkään sulje pois sitä, että me voimme oppia paljon toisiltamme.
Gurulta voi oppia ehkä vielä enemmän tai nopeammin - riippuu oppilaan virityksestä. Guru voi myös auttaa oppilasta virittymään. Lopullinen työ, magna opus, tehdään kuitenkin yksin, sisäisesti.
-gs
Gurulta voi oppia ehkä vielä enemmän tai nopeammin - riippuu oppilaan virityksestä. Guru voi myös auttaa oppilasta virittymään. Lopullinen työ, magna opus, tehdään kuitenkin yksin, sisäisesti.
Joo, mutta kuka on Guru? Ketä voimme kutsua guruksi? Onko joku päässyt jossakin asiassa pidemmälle kuin joku toinen, jos puhutaan Elämästä? Onko jollain absoluuttinen totuus?
Gurun viitan harteilleen ottaja ottaa samalla harteilleen kaikki oppilaaksi tekemiensä ihmisten hänen nimessään tekemät virheet.
Oletko yksin ajatustesi kanssa? Tarvitseeko suurin osa gurun?
Ehkä sekin liittyy kypsymiseen ja vanhenemiseen?
Lapset ja nuoret seuraavat ensin vanhempiaan, sitten kavereitaan ja idoleitaan matkien heitä.
Joillekin Jumala ja Jeesus ovat idoleita aikuisenakin.
Onko sinussa Sahrami ollenkaan herranpelkoa? Siis sitä, että katsoisit ylöspäin poliisia, pappia tai muita virkamiehiä tai pomojasi.
Minussa sitä ei ole koskaan ollut. Luultavasti, jos joskus kohtaan presidenttimme, käyttäydyn häntäkin kohtaan kuten ketä tahansa.
Jostain syystä en osaa käyttäytyä nokkimisjärjestysten mukaan. Siitä on välillä harmiakin. Siis joku itseään arvokkaana ihmisenä pitävä odottaa minulta erityistä kohtelua, voi pettyä, kun käyttäydyn häntä kohtaan ns. normaalisti.
Jotkut tosin ovat iloisia tuollaisesta käytöksestä. Sanovat jopa, että sinun kanssahan voi keskustella normaalisti!
hahmo: Mitä se herranpelko on? ;)
Kyllä minä kunnioitan ihan kaikkia ihmisiä ja uskon, että kaikilla on minulle jotain annettavaa; joskus hyvinkin paljon, mikä on upeaa.
Mutta guruihin uskominen tarkoittaisi juuri tuota, mistä kirjoitat, että uskoo, että jotkut ihmiset ovat ylempänä kuin toiset, tai jotenkin kehittyneempiä. Kuka ihminen sellaista voi määritellä?
Eikös guru ole alunperin tarkoittanut opettajaa?
On hyviä opettajia ja huonoja opettajia - tätähän kai gnothi seautonkin tarkoittaa. Gurulla on opettajan suuri vastuu ja hänen on oltava myös valmis luopumaan oppilaistaan. Mitäs me teemme sellaisella opilla, joka ei rohkaise meitä käyttämään oppimaamme?
Kiitos kirjavinkistä! Taidanpa minäkin etsiä kirjan käsiini, vaikka tutulta kuulosti mitä siitä kerroit.
kimmo: Kiitos kommentista! Mukava huomata, että sinäkin käyt täällä.
Lainaan tässä vähän Koppin kirjaa niille, jotka eivät ole lukeneet sitä:
"Zenmestari varoittaa: "Jos kohtaat matkallasi Buddhan, tapa hänet!" Tämä kehotus tähdentää, että kukaan toinen ei voi antaa ihmiselle hänen elämänsä tarkoitusta. Jokainen on jo saavuttanut oman buddhaluontonsa. Meidän tarvitsee vain tunnistaa se."
"Buddhan tappaminen tarkoittaa sen toivon tukahduttamista, että voisimme löytää oppimestarin itsemme ulkopuolelta. Kukaan ei ole toistaan suurempi. Aikuisilla ei ole äitejä tai isiä, on vain sisaria ja veljiä."
"Onko joku päässyt jossakin asiassa pidemmälle kuin joku toinen, jos puhutaan Elämästä?"
Kysymyksesi innoitti minut kirjoittamaan pienen tekstin blogiini.
-gs
ulkopuolinen;
olet ihan oikeassa - onhan sanottu että joka itsensä ylentää, se alennetaan.
Ja on ihan totta, että kun johonkin asiaan perehtyy niin huomaa lopulta kuinka vähän tietääkään. Pätee etenkin henkisen kasvun saralla.
On olemassa mestariuden tai guruuden saavuttaneita, jotka tietävät (rakastavat) enemmän kuin "tavallinen" kuolevainen (sikäli kuin kukaan on tavallinen - jokainen on ainutlaatuinen, tietysti). Siddharta Gautama tai Jeesus näkivät enemmän ja pidemmälle. Ja olivat silti nöyriä. (tai koska olivat nöyriä).
-gs
MINÄ on tie, totuus ja elämä.
petja - voi ollakin... ihan on kiinni siitä, mitä minuus sisällään pitää
-gs
Sinussa on viisautta, jota itsekin etsin...kuulin tästä kirjasta tänään eräältä psykiatriselta hoitajalta...olen itse osastolla ja en voi sietää sitä ylhäältäpäin tulevaa valtaa, jota he käyttävät..minun olisi opittava itse, kuka olen, mitä halua ja toeteutettava se...silloin ei tarvitsisi enää koskaan tulla takaisin näihin laitoksiin!!!
Kiva kuulla, että olet käynyt blogissani, anonyymi! On varmasti rankkaa olla laitoksessa. Siitä on jo nelisen vuotta kun luin tämän kirjan, mutta kyllä se muistaakseni kannattaa lukea. Toivottavasti löydät sen jostain.
"Kun luin tuota kirjaa, ihmettelin, että olenko näin yksin? Eivätkö nämä asiat olekaan muille itsestäänselvyyksiä? Eivätkö kaikki ajattelekaan, ettei toinen ihminen voi olla toisen guru tai opastaja vaan että kaikkien on itse löydettävä oma polkunsa?"
Kirjassa oli kyllä paljon enemmänkin sisältöä kuin tuo pääajatus, että kukaan ei voi olla toisen guru. Ehkä takerruit liikaa kyseiseen ajatukseen tai et käy tai ole käynyt itse terapiassa. Tai ehkä yksinkertaisesti kirja ei vain kolahtanut sinulle. Siitä olen samaa mieltä kuitenkin, että kirja oli hyvä, mutta hieman yliarvostettu. Suosittelen kuitenkin lämpimästi terapiapotilaille.
Lähetä kommentti
Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]
<< Etusivu