lauantaina, heinäkuuta 08, 2006

Sahramin pikaiset hellevinkit

Mieleeni tuli näiden hellevinkkien tarve kun tuntuu, ettemme me suomalaiset ole oppineet, harjoituksen puutteessa, miten kuumalla säällä kannattaa toimia. Samoin kuin etelän ihmiset eivät osaa välttämättä pakkaskäyttäytymistä vaan ovat ihmeissään kun mittari laskee jopa alle nollan.

En ole mikään asiantuntija, mutta nautin helteistä ja toivoisin, että useampi muukin pääsisi nauttimaan. Niin moni valittaa tuskaansa. Ehkä näistä vinkeistä on jotain iloa.

- Juo paljon vettä tai muita nesteitä. Alkoholi- ja kofeiinipitoiset juomatkin auttavat jotain, mutta ne ovat antidiureetteja eli poistavat myös nestettä eivätkä siksi sovi janojuomaksi. Kuivuminen aiheuttaa muun muassa päänsärkyä. Helteellä tuleva päänsärky - jota tuntuu olevan nyt paljon liikkeellä - johtuu usein kuivumisesta.

- Ole varjossa. Älä vietä auringossa aikaa enempää kuin on pakko, vaan valitse aina varjopaikkoja.

- Rentoudu. Helteellä ei rehkitä. Katso vaikka ihmisiä kuumissa maissa. Mañana-asenne saattaa osaksi johtua siitä, että kun on lämmintä, ei kannata touhuta liikaa vaan ottaa lunkisti, hyvällä omallatunnolla. Vietä siestaa puolenpäivän jälkeen ottamalla vaikka nokoset.

- Pidä lakki päässä. Lapsille usein tajutaan laittaa lakit päähän, mutta aikuiset kulkevat ilman lakkia. Lakkivalikoimaa löytyy joka lähtöön aikuisillekin. Leveälierinen lakki on hyvä, koska se suojaa häikäisyltä ja varjostaa myös niskaa, mutta myös huivi käy lakista. Auringon porotus päälakeen tuo helteellä tuskaisen olon.

- Väljä paita on helteellä yhtä hyvä asu kuin uikkarit. Paahde suoraan ihoon voi tuntua jopa kuumemmalta kuin väljä vaalea vaatetus. Lisäksi vaatteet suojaavat auringolta.

- Älä tuuleta silloin kun ulkona on lämpimämpi kuin sisällä, jos haluat viilennystä! Pidä helteellä kaihtimet ikkunoiden edessä ja tuuletusluukut ja ovet kiinni. Kun lämpö laskee ulkona alle sisälämmön, on aika tuulettaa.

- Näiden lisäksi tietysti aurinkolasit ja aurinkovoide saattavat olla paikallaan. Lapsille fysikaalinen aurinkovoide ja suojaaminen vaatteilla. Vauvat pidetään kokonaan varjossa.

Kirjoitin nämä vinkit vauhdilla, joten jotain saattoi jäädä puuttumaan. Olisiko sinulla lisää hellevinkkejä? Nyt lähden takaisin ulos nauttimaan helteestä.


Kuvassa Alphonse Muchan Kesä.

6 kommenttia:

Blogger anu kirjoitti...

Luulenpa että olet oikeassa tuon tuulettamisen kanssa. En vaan silti raski laitata ikkunoita kiinni,. kun niiden auki ollessa ilma kuitenkin liikkuu. Helteellä ei myöskään kannata syödä mitään kovin raskasta ennen illan viilenemistä. Siitä tulee aikas ällö olo ja voimatonkin, kun ruuan sulatus vie niin paljon energiaa.
Suolan saanti pitää muistaa varmistaa, muuten ei juomista ole apua, kun neste tulee suoraan läpi. Hikoillessa menettää paljon suoloja.

Onko mielipiteitä siitä, että kuumien juomien sanotaan viilentävän helteellä pidemmän päälle parhaiten? Itse juon kyllä kylmiä, mutta esim. siippa tykkää noista kuumista.

lauantaina, heinäkuuta 08, 2006 7:46:00 ip.  
Blogger sahrami kirjoitti...

Tuo tuulettaminen noista minun hellevinkeistä olikin oikeastaan se, mitä halusin korostaa. Minulla on paljon kavereita, jotka helteellä pitävät jatkuvasti ikkunoita auki, mikä on erittäin ymmärrettävää, koska ilma tosiaan ainakin liikkuu. Mutta se on vähän kuin pissaisi housuihin talvella, paitsi että tässä tapauksessa se viilentää hetken. :) Sekin kuumentaa kämppää aika tehokkaasti, jos aurinko paistaa koko päivän sisälle. Auttaa kun laittaa kaihtimet kiinni edes siksi aikaa, jos on vaikka päivällä töissä. Edellisessä asunnossa oli aina kesällä hirmu kuuma, kun siellä ei ollut sälekaihtimia eikä kunnon verhoja, mutta isot ikkunat.

Nuo suolo- ja syömisjuttu ovat kyllä hyviä pointteja. Helteellä ei teekään mieli kovin raskasta ruokaa. Kannattaa kuunnella itseään. Siksi varmaan täällä pohjoisessa on perinteisesti raskaammat ruuat kuin vaikkapa etelä-Euroopassa. :)

Osuin sattumalta sivuille, joilla sanottiin, että pitäisi juoda tosiaan kylmiä juomia, mutta olen kuullut päinvastaistakin. Jostain taas olen kuullut, että jos vaikkapa käy lämpimässä suihkussa, elimistö jäähdyttää sen jälkeen tehokkaasti itsensä. Hmm?

lauantaina, heinäkuuta 08, 2006 8:20:00 ip.  
Blogger Rita A kirjoitti...

Minä olen kuullut että olut ja viini pahentavat janoa helteellä. Maksa alkaa polttaa alkoholia ja ruumiin lämpötila nousee.

maanantaina, heinäkuuta 10, 2006 5:03:00 ip.  
Blogger sahrami kirjoitti...

Kiitos Rita! Kuulostaa ihan järkeenkäypältä. Harmi kyllä :)

maanantaina, heinäkuuta 10, 2006 11:44:00 ip.  
Blogger Katja kirjoitti...

Päivällä kannattaa syödä jotain raikasta salaattia, ja vasta iltamyöhällä hyökätä grillilihojen kimppuun! Suolaa saa laittaa reippaasti, sitä kuluu hikoillessa. Hedelmiä kannattaa syödä myös, kai se liittyi natrium-kalium -tasapainoon?

Jos on oikein kuuma niin pääliinan voi kastella, harsovaipasta saa hyvän hellehatun, koitapa tehdä sama Pampersista! ;)

Meillä (Italian saappaankorossa) lapset leikkivät kadulla vielä puoleltaöin, ja hyvä niin, eihän sinne päivällä voisikaan mennä jos varjossa on 38. Pahimpien helteiden ajaksi voisikin kokeilla välimerellistä vuorokausirytmiä... ööh, vaikka leikkipuistossa taitaakin Pikkukakkosen jälkeen olla vähän isompia lapsia pussikaljalla??

lauantaina, heinäkuuta 15, 2006 11:08:00 ap.  
Blogger sahrami kirjoitti...

Hienoa, että saatiin tähän asiantuntijan vinkkejä. =)

Pampersit ovat varmaan helteellä aika hiostavat. Tuo kuopuskin suosii itse mieluiten puuvillasisävaippa + villavaippahousuyhdistelmää. :)

Sideharsovaipoille löytyy kymmeniä erilaisia käyttötapoja. Ja vaippoinahan ne ovat vauvalle tosi kivat kun siihen vain vetää sievät villavaippahousut ja bodyn päälle.

lauantaina, heinäkuuta 15, 2006 7:16:00 ip.  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu