maanantaina, elokuuta 20, 2007

Tilaisuus vaikuttaa gmo-asiassa

Uutinen Finfoodin sivuilta:
EFSA on tutkinut Bayerin gm-soijan
Päiväys: 15.08.2007 14.00.00

Euroopan elintarviketurvallisuusviranomainen, EFSA on arvioinut muuntogeenisen glufosinaattia sisältäviä rikkakasvien torjunta-aineita kestävän soijan turvallisuuden. Saksalainen bioteknologiayritys Bayer CropScience on hakenut kyseiselle soijalle (A2704-12) käyttölupaa EU:n alueella. Kansalaisilla on mahdollisuus esittää EU:n komissiolle huomioita lausunnosta syyskuun 10. päivään asti.

Muuntogeeniselle soijalle (A2704-12) on haettu hyväksyntää kaikkeen elintarvike- ja rehukäyttöön, tuontiin sekä prosessointiin, mutta ei viljelykäyttöön. Muuntogeeninen soija (A2704-12) on kehitetty kestäväksi glufosinaatille, jota käytetään rikkakasvien torjunta-aineena.

Bayerin gm-soijaan on siirretty pat-geeni, jonka avulla soija on saanut kestävyyden glufosinaatti-torjunta-aineille. Hiirikokeiden mukaan kyseinen muuntogeeni ei aiheuttanut terveyshaittoja. Gmo-paneelin mukaan riski, että soija leviäisi luonnossa on erittäin pieni, sillä kyseistä muuntogeenistä soijaa ei tulla viljelemään Euroopassa.

EU:n komissio tekee päätösehdotuksen tämän gm-soijan markkinoille saattamisesta ottaen huomioon muun muassa EFSA:n lausunnon sekä kansalaisten kommentit. Lausunto on kokonaisuudessaan luettavissa EFSA:n internetsivuilla, jossa on julkaistu myös lausuntoon liittyviä asiakirjoja.

Kommentit annetaan internetin kautta osoitteessa:
http://ec.europa.eu/food/food/biotechnology/authorisation/public_comments_en.htm
Lomake on englanninkielinen, mutta kommentit voi jättää myös omalla äidinkielellä.

Lisätietoja: Evira, ylitarkastaja Raili Laine p. 020 77 25207
WWW: www.evira.fi/attachments/kasvintuotanto_ja_rehut/rehut/gmo/soija_a2704-12.pdf
Toimittaja: Outi Toivanen-Visti

Käy sinäkin Eviran sivulla lukemassa suomenkielinen teksti ja kommentoi. Kommentin voi jättää myös suomeksi. EU huolehtii kääntämisestä.

Minä jo kommentoin väitettä, että "
gmo-paneelin mukaan riski, että soija leviäisi luonnossa on erittäin pieni, sillä kyseistä muuntogeenistä soijaa ei tulla viljelemään Euroopassa."

Tässä viitataan luonnolla vain Euroopan maiden luontoon. Entä Euroopan ulkopuolella olevat maat, joissa tänne tuotava gmo-soija viljellään? Onko oikein, että ne ottavat kuitenkin riskin? Mielestäni asiaa pitäisi ajatella globaalisti.


6 kommenttia:

Blogger Kimmonkamera kirjoitti...

Hyvä, että pidät esillä tärkeää asiaa. Tänään (3.9.) on Hesarin yleisönosastossa hyvä kommentti gm-aiheesta otsikolla "Muutamme luontoa laiskuutemme takia". Kirjoitus päättyy sanoihin: "Nyt siirtogeenitekniikalla muutetaan luontoa, jottei meidän tarvitsisi muuttaa omaa käytöstämme. Missä menee inhimillisen laiskuuden raja?"

maanantaina, syyskuuta 03, 2007 9:40:00 ip.  
Blogger sahrami kirjoitti...

Kiitos, kiitos! Harmi, ettei minulle tule Hesaria. Hyvin sanottu.

tiistaina, syyskuuta 04, 2007 5:53:00 ip.  
Blogger HeidiR kirjoitti...

Onneksi olkoon, Sahrami! :D

Ihana uutinen, jonka luin GS:n blogista.

Siksikös sinä hävisit vähäksi aikaa blogin kimpusta? ;)

keskiviikkona, syyskuuta 05, 2007 9:49:00 ap.  
Blogger sahrami kirjoitti...

heidir: Kiitos! :)

torstaina, syyskuuta 06, 2007 10:02:00 ip.  
Blogger Rita A kirjoitti...

Nyt olisi kunniamerkkejä jaossa. Käyhän blogissa:)

sunnuntai, syyskuuta 09, 2007 8:41:00 ap.  
Blogger HeidiR kirjoitti...

Minunkin oli ihan pakko antaa
Schmooze-palkinto sinulle toisenkin kerran.

sunnuntai, syyskuuta 09, 2007 3:15:00 ip.  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu