Fiksu käyttää kestoja

Aamulehden Lapsellista-bloggaaja Eeva-Liisa Kiviniemi kirjotti:

Oma ilmastonmuutoskriisini oli edennyt niin pahaksi, että olin jo muutaman vuoden järjestelmällisesti kieltäytynyt kuulemasta siitä lisää. Jokainen tiedonmurunen lisäsi tuskaa. Ei haitannut, jos itse joutuisin kärsimään. Mutta että lapseni. Pelkkä ajatus sai hengen salpautumaan. Kaksi vuotta käkin pää pensaassa, pidin käsiä korvilla ja lallatin. Kaksi viikkoa sitten onnistuin potkaisemaan itseni puskasta ulos.

Ostin kestovaippoja.

Tähän asti olin perustellut kertakäyttövaipat helppoudella. Ihan kuin vaipan tiputtaminen ämpäriin pesua odottamaan veisi sen enempää aikaa kuin sen vieminen roskikseen asti. Ja se jatkuva pyykkääminen. Ihan kuin lapsiperhessä pyykinpesukone ei laulaisi muutenkin lähes päivittäin.

Olen käyttänyt kaikilla lapsillamme kestovaippoja. Tosin heräsin niihin vasta esikoisen ollessa jo useamman kuukauden ikäinen. Siihen asti olin pitänyt kestovaippoja epäluotettavina ja hankalina. Uskoin suurten vaippavalmistajien markkinointipuheita. Käyttökokemus romutti vanhat luulot. Jopa niin, että perustin yrityksen, joka alkoi maahantuomaan ja myymään kestovaippoja, ensimmäisten joukossa Suomessa, juuri ennen kuin tämä nykyinen kestovaippabuumi alkoi.

Yritykseni lopetti jo aikaa sitten. Nykyään kestovaippayrityksiä on Suomessakin jo kymmeniä ellei satoja. Ja hyvä niin. Kestovaippabisnes työllistää suuren määrän kotiäitejä, jotka saavat kaivattuja lisätienestejä valmistamalla ja myymällä vaippoja. Näin useampi lapsi saa perheen halutessa olla pidempään kotihoidossa.

Ympäristöystävällisyyden ja taloudellisuuden lisäksi kestovaipat ovat sekä kauniita että terveellisempiä kuin kertakäyttövaipat. Niistä ei lähde kemikaaleja eivätkä ne haudo.

Eräässä tutkimuksessa muutama vuosi sitten todettiin kertakäyttövaippojen nostavan poikavauvojen kivesten lämpötilan haitallisen korkeaksi. - Kestovaipoista innostuneille äideille vinkki: kertomalla tämän yllättävän suuri osa poikavauvojen isistä kiinnostuu kestovaipoista!

Kertakäyttövaipoista lähtevä haju indikoi niistä haihtuvien kemikaalien määrää. Ainakin niin, että se mikä haisee, irroittaa itsestään ainesosia. Eri asia on, kuinka vahingollisia ne ovat, mutta maalaisjärjellä ajatellen puhdas puuvilla on turvallisempi kuin muovi ja kosteutta imevä geeli.

Oma suhteeni kestovaippohin on nykyään suunnilleen sama kuin useimmilla ihmisillä kertakäyttöastioihin: Kun on pesumahdollisuudet, käytetään kauniita, pestäviä ja hienompia astioita. Pesumahdollisuuksien puuttuessa ja kriisitilanteissa turvaudutaan kertakäyttöastioihin.

On mukavaa olla omavarainen vaippojen suhteen. Minusta on jopa helpompaa pesaista koneellinen vaippoja joka toinen päivä kuin raahata vaippasäkkejä kaupasta ja kiikuttaa haisevia vaippakasoja roskikseen. Tunne lähentelee sitä kun voi napsaista omasta penkistä porkkanoita sen sijaan, että ostaisi ne automarketista.

Linkkejä:
Me&Maman kestovaippaopas
Jätelaitosyhdistyksen kestovaippaopas
Kestovaippainfo
Ruskovillan VillaVauva

En ole työntekijä numero 1140

Kirsi Pihalla oli kiintoisa kolumni työuupumuksesta uusimmassa Talouselämä-lehdessä (18/2008, s. 36), Karrelle palanut. Myös Aamulehdestä bongasin aihetta liippaavan jutun. Sen mukaan työntekijöitä kohdellaan yhä enemmän massana. Samaan aikaan nuoret työntekijät odottavat, että heitä kohdeltaisiin yksilöinä. Ei mikään ihan kohtuuton vaatimus mielestäni.

Piha siteeraa kolumnissaan amerikkalaista konsulttia, Patrick Lencionia. Tämän teorian mukaan surkean työn kolme tunnusmerkkiä ovat anonymiteetti, merkityksettömyys ja mittaamisen mahdottomuus. Eli toisinpäin: "tyydyttävä työ on sellainen, missä onnistumista voi mitata, tekemälläsi työllä on merkitystä kokonaisuudelle ja olet kiinnostava esimiehellesi muutoinkin kuin resurssina."

Anonymiteetti tarkoittaa sitä, että sinulla ei ole muuta identiteettiä työpaikalla työidentiteettisi lisäksi. Esimiestä ei kiinnosta, onko jälkikasvullasi uhmaikä, mitä vaimosi tekee työkseen tai harrastatko muuta kuin työssä olemista. Jos sinulla ei ole identiteettiä, henkilöllisyyttä, joka on kokonainen, ei sinua kyllä kiinnosta tuottaakaan mitään. Työpaikalle meneminen alkaa ahdistaa. Uupuu.

Olen ollut monessa työpaikassa ja itsekin huomannut, että tämä on viihtyvyyden kannalta tärkeä asia. Joskus olenkin kehunut (vanhaa) työpaikkaani nimenomaan, että siellä saan olla oma itseni. Ja kun tuntuu, että minua arvostetaan kaikkinensa ihmisenä, ei vain työntekijänä, se saa minut hyvälle tuulelle, luovaksi ja tehokkaaksikin.

Vastaavasti olen jossain kokenut olevani pelkkä henkilöresurssi. Kun lisäksi on tuntunut, että minun täytyy häivyttää persoonani taka-alalle ja että oikeastaan olisi parempi, ettei minulla olisi yksityiselämää ollenkaan, olen voinut huonosti.

Joskus olin yrityksessä, jossa työntekijöiden kesken puhuttiin naapurifirmasta, että siellä työntekijät ovat koneiston osia. Sitten naapurifirma osti meidät. Ja uusi esimies kävi katsomassa meitä ensimmäisen kahden kuukauden aikana yhden kerran. Hänen työpisteensä oli viereisessä huoneessa.

Jos työllä ei tunnu olevan ylevää syytä tai merkitystä kokonaisuudelle, on siinä vaikea nähdä mielekkyyttä.

Lencionin mukaan työn merkityksellisyyden ei tarvitse välttämättä olla mitään hirveän hienoa. Voi riittää esimerkiksi, että oma työpanos on arvokas muille työntekijöille. Uskon, että työntekijä voi itsekin auttaa tässä asiassa; selvittää, miksi työtä tekee.

Olin opiskeluaikanani kesätyössä pienessä yrityksessä, joka teki lääketieteellisesti erittäin edistyksellisiä tuotteita. Ne olivat lähes korvaamattomia potilaille, joille niitä käytettiin ja yritys oli ainutlaatuinen koko maailmassa. Selvästi merkityksellisiä tuotteita siis. Kerran menin kiinnostuneena jututtamaan erästä vanhempaa naista, joka oli ollut firmassa varmaankin toistakymmentä vuotta. Hän istui koneensa ääressä ja kysyin, mihin tarkoitukseen hänen tekemänsä tuotteet tulevat.

Nainen ei tiennyt. Hän sanoi, että ne tulevat johonkin kohtaan ihmisessä.

Vieläkin, kymmenen vuoden jälkeen mietin tätä. Kuinka voi olla mahdollista, että ihminen tekee päivästä, viikosta, kuukaudesta, jopa vuodesta toiseen tuotetta, josta ei tiedä, mihin käyttöön se tulee? Ne eivät edes olleet mitä tahansa rihkamaa vaan tuhansien ihmisten elämänlaatua parantavia tuotteita.

Miksi nainen ei koskaan kysynyt, mitä ne ovat? Miksi esimiehet eivät kertoneet? Tuotteet eivät olleet mitenkään salaisia, siitä se ei voinut johtua. Miltäköhän tuntui lähteä joka aamu töihin tekemään "jotain"?

Mutta kaikkein tärkein on Lencionin mukaan mittaaminen. Voiko työsi onnistumista mitata? Ei ole sattumaa, että me puhumme kaihoisasti käsityöläisammateista tai että joillekin jopa siivoaminen tuottaa tyydytystä, koska siinä näkee heti kättensä jäljet.

Jos onnistumista ei voi mitata, mistä tiedät onnistuneesi?

Lencioni korostaa, että kaiken voi mitata käyttäen vähän luovuutta, vaikkei välttämättä mittanauhalla.

Tiedän monia akateemisesti koulutettuja ihmisiä, jotka ovat vaihtaneet käytännön hommiin muun muassa siksi, että haluavat tehdä jotain käsillään, konkreettista. Juuri tänään naapuri esitteli minulle enkelinmuotoista tuulikelloa, jonka oli hänelle myynyt entinen lakinainen Iittalan keramiikkakaupasta.

Pihan mielestä työergonomiakin on tärkeää, mutta hyvä voisi olla keskittyä pääasiaan:

Mutta jos johtaja ei pysty luomaan olosuhteita, missä työn tulosta voi mitata ja työllä on merkitystä, ei niskan hyvinvoinnilla ole mitään väliä. Uupumisen näkökulmasta.

Älä ole natsi

Sain kimmolta kunniakkaan En ole natsi -tunnustuksen:

Merkkiä jaetaan "kaikille sen ansainneille nettiskribenteille",
niin kuin merkin lanseerannut Jack Honest sitä esittelee.
Määritelmä "en ole natsi" tarkoittaa, että merkin kantaja
vastustaa kaikenlaista syrjintää ja sortoa;
edistää toimillaan tasa-arvoa ja erilaisuuden hyväksymistä.

Ensin ajattelin antaa ansiomerkin ritalle, mutta hänen alter egonsa Arkiterapeutti Kops sai jo merkin. Itse asiassa hän oli ensimmäinen merkin saajista. Ritallahan on paljon monikulttuurisia ystäviä, joista hän kirjoittaa lämpimästi blogissaan.

Hetken pähkäiltyäni keksin uuden kohteen: annan merkin sarin keksi-blogille Italiaan. Perustelut? Katsokaa nyt vaikka itse kuinka hauskasti, ymmärtäväisesti ja samalla rehellisesti hän kirjoittaa sekä italialaisista - sukulaisista ja muista, että esimerkiksi erimaalaisista oppilaistaan. Prego!