Hello world

Lukeekohan tätä blogia enää kukaan? Kokeillaan. Jätä kommentti, jos käyt täällä. Kävin tänään Ellinooran, Kuvamerkintöjä-Kimmon, Hahmon ja Gnothi Seautonin blogissa. Kohta käyn kurkkaamassa Ritaa. Tunsin iloa huomatessani, että kaikki muut vielä bloggaavat. Ja samalla lievää huonommuutta huomatessani, että kaikki muut vielä bloggaavat.

Mitäs teille sanoisi pitkästä aikaa? Lukekaa Rumin Ruokopillin tarinoita. Pidin siitä. Uskon, että tekin pitäisitte. Olisi kiva jutella, mutta nyt menen takaisin lukemaan teitä.

I'm a barbie girl, in the barbie world

Noora Shingler kirjoitti tänään Kemikaalicocktail-blogissaan:

Siinä missä hiusten värjääminen tai kulmien/ripsien kestopigmentointi ja itseruskettavat on jo vanha juttu, olen viimeisen vuoden aikana herännyt seuraavaan: "bloggaajaripset", hiustenpidennykset (klipsit ja hiukseen kiinnitettävät), hampaiden valkaisu ja suihkurusketus (jota nyt ilmiönä tosin voi verrata ihan perinteisen itseruskettavan käyttöön) ovat nykyään ihan taviskamaa. Me tavalliset luomuihmiset ei olla enää mitään!

Noora unohti listasta vielä rakennekynnet. Huh huh. Huuli pyöreänä luin noita blogeja. En ottaisi tuollaisia käsittelyjä edes ilmaiseksi, ehkä ripsienpidennystä lukuun ottamatta, ja nekin lähinnä juhlatilaisuuksiin.

Minulle omana itsenään oleminen ja luonnollisuus ovat tärkeitä asioita. Yritän olla kiitollinen siitä, mitä olen saanut. Toivottavasti onnistun kasvattamaan tyttärenikin niin, etteivät mene ihan joka juttuun mukaan.

Markkinoinnistahan noiden käsittelyjen suosio on ihan kiinni. Ja se markkinointi on kokonaan oma maailmansa, joka ruokkii ja pyörittää itse itseään. Jokainen firma markkinoi omaa tuotettaan, mutta yhdessä ne luovat illuusiotodellisuuden, joka kasvaa koko ajan ja vaikuttaa kohta todellisemmalta kuin tämä oikea todellisuus.

Ranskalaisfilosofi Jean Baudrillardin mukaan olemme jo kauan eläneet simulaatiotodellisuudessa, jossa todellisuuden ja esitysten, kuten markkinointimateriaalin, raja on hämärtynyt ja itse asiassa kääntynyt nurinpäin: mainosten ja median todellisuutta pidetään todempana kuin todellisuutta, jossa kukin elää.

Jos nuoren tytön luonnollinen ulkoinen minä poikkeaa median illuusiosta, hän ajattelee olevansa jotenkin poikkeava, koska kokee median illuusion olevan todempi, oikeampi ja aidompi kuin hänen arkitodellisuutensa, missä hiukset ovat suomalaiset (hennot), ripset suomalaiset (vaatimattomat), ihonväri suomalainen (melko vaalea, myös kesällä), hampaat terveet ja lämpimän kellertävät. Luonnollinen askel on korjata nämä poikkeamat itsessään, eli vääristymät todellisuudessa, jossa normaali ihminen näyttää parishiltonilta.

Lakiesitys lapsen lääketieteellisestä tutkimuskäytöstä

Olen viime päivinä harrastanut minulle poikkeuksellista kansalaisaktiivisuutta ja lähettänyt Sosiaali- ja terveysministeriöön sekä kolmelle kansanedustajalle sähköpostia.

Sain sähköpostiini tuolla alareunassa näkyvän kiertävän viestin tekstillä, että sitä saa jakaa eteenpäin. STM:n lakiesitys tekisi alle 15-vuotiaan lapsen lääketieteellisen tutkimuskäytön mahdolliseksi ilman vanhempien suostumusta tai informointia. (Katso esityksen s. 16, 8 §)

Tällä hetkellä ihmiseen kohdistuvaa lääketieteellistä tutkimusta ei saa tehdä ilman tutkittavan kirjallista, tietoon perustuvaa suostumusta. Alle 15-vuotiailta vaaditaan vanhempien kirjallinen suostumus. Se on yleinen käytäntö lähes kaikessa muussakin ala-ikäisiä koskevassa päätöksenteossa.

Edes alaikäisen kirjallista suostumusta ei enää ilmeisesti tarvita, koska se ehdotetaan poistettavaksi laista.

Mitenköhän tässä tapauksessa varmistetaan edes se, että lapsi on tietoinen osallistumisestaan lääketieteelliseen tutkimukseen? Ja eikö ihmisellä ole aina oikeus saada kirjallinen dokumentti tällaisesta itseään koskevasta asiasta? Se lienee oikeusturvankin kannalta välttämätöntä.

Lakiesityksen mukaan tutkimuksista ei tarvitsisi edes jälkikäteen informoida lapsen vanhempia.

Ymmärtämätön lapsi on paljon helpompi esimerkiksi aivopestä tai lahjoa kuin tämän huolehtiva vanhempi mukaan erilaisiin tutkimuksiin. Miten alle 15-vuotiailla lapsilla voisi olla riittävät valmiudet arvoida tällaisia asioita, jotka aikuisillekin ovat hankalia?

Lakiesitys on täynnä porsaanreikiä. Nämä kaksi kohtaa esityksessä antanevat lääkefirmoille melko vapaat kädet teettää erilaisia tutkimuksia esimerkiksi koululaisilla:

"Uudistus mahdollistaa myös alle 15-vuotiaisiin kohdistuvan tutkimuksen toteuttamisen ilman huoltajan erillistä suostumusta tai informointia silloin, kun lapsi kykenee ymmärtämään tutkimuksen ja tutkimustoimenpiteen merkityksen." ja: "Kun lapsi tai nuori ei kykene ymmärtämään tutkimuksen ja tutkimustoimenpiteen merkitystä eikä näin ollen voi itsenäisesti päättää tutkimukseen osallistumisestaan, suostumuksen tulee olla lapsen oletetun tahdon mukainen."

Onkohan tarkoitus, että suomalaiset vanhemmat entistäkin pahemmin putoavat kärryiltä siitä, mitä heidän lastensa elämässä tapahtuu? Vai halutaanko Suomeen houkutella mahdollisimman paljon ulkomaalaisia lääkeyhtiöitä teettämään tutkimusta lapsillamme, koska täällä on tavallista vapaammat kädet ja tutkimuksia saa tehdä jopa kertomatta lasten vanhemmille?

Esityksen lausuntokierros päättyy 15.11. ja laki on tarkoitettu tulemaan voimaan jo 1.7.2010.

Esitys ei saa missään tapauksessa mennä tuollaisenaan läpi. Te, joita asia kiinnostaa, lukekaa esityksestä 8 § sivulta 16 ja lähettäkää näkemyksenne tuonne Sosiaali- ja terveysministeriön osoitteeseen tai kansanedustajallenne. Ja pistäkää viestiä eteenpäin, jotta asia herättäisi mahdollisimman paljon keskustelua ja huomiota. Nyt tuntuu kuin sitä yritettäisin salassa viedä nopeasti eteenpäin, koska asiasta ei ole ollut mediassa toistaiseksi mitään tietoa lukuunottamatta paria keskustelua Kauppalehden ja Keskisuomalaisen nettisivuilla.

---

Tekstiä saa jakaa eteenpäin

Nyt on pyrkimystä viedä suomalaista yhteiskuntaa todella kummalliseen suuntaan, ja asiasta kannattaisi antaa palautetta lakimuutoksen valmistelijoille ja tulevaa eduskuntakäsittelyä varten päättäjille.

On vireillä lääketieteellisiin tutkimuksiin vaikuttava lakiehdotus. Ehdotus on nyt lausuntokierroksella joka päättyy 15.11.2009 - joiltakin tahoilta on pyydetty ehdotukseen lausunnot, mutta käytäntönä on, että muutkin voivat lausuntoja antaa ja ne käsitellään, myös esim. yksityisten kansalaisten antamat lausunnot. Valmistelun tässä vaiheessa lienee oikein hyvä aika vaikuttaa lakiehdotukseen.

Ehdotuksen sisältönä on mm., että vanhempien suostumusta lasten ottamiseen mukaan lääketieteelliseen tutkimukseen ei enää tarvittaisi, mikäli lapsi katsotaan riittävän kykeneväksi antamaan itse suostumuksensa. EU-direktiivin mukaan kaikkien alaikäisten vanhemmilta tulee olla suostumus. Suomessa oikeusasiamiehen toimistosta on kahdesti annettu moitteet Kansanterveyslaitokselle (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos) siitä, että tutkimuksiin ei ole pyydetty molempien vanhempien suostumusta lasten ottamiseksi tutkimukseen kuten laki oikeusasiamiehen mukaan edellyttäisi, vaan vain toisen. Mikäli ehdotettu lakimuutos toteutuu, suostumusta ei tarvitsisi pyytää enää edes yhdeltä vanhemmalta, jos tutkimuksen toteuttajat katsovat lapsen riittävän kypsäksi antamaan suostumuksensa itse. Nykylain mukaan 15-vuotias voi tietyin edellytyksin antaa oman suostumuksensa, mutta vanhemmille täytyy kertoa osallistumisesta. Tällä hetkellä alaikäiseltä täytyy myös olla vanhempien suostumuksen _lisäksi_ oma kirjallinen suostumus, jos alaikäinen kykenee ymmärtämään asian merkityksen. Tämäkin pykälä ehdotetaan poistettavaksi. Myös vakavista haitoista ilmoittamista koskeva lainkohta poistettaisiin, enää ei vakavista haitoista tarvitsisi ilmoittaa tutkimuksen eettisyttä tarkastelevalle eettiselle toimikunnalle.

Lakiehdotuksessa ilmoitusvelvollisuus ehdotetaan poistettavaksi, jolloin lapset ilman ikärajaa voisivat olla koehenkilöinä lääketieteellisessä tutkimuksessa ilman, että vanhemmille kerrotaan asiasta. Lakiehdotukseen liittyy myös kohta, jossa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksesta tehtäisiin taho, joka päättää siitä, milloin annetaan kansalaisten terveystietoja lääketieteellisiin tutkimuksiin.

Esim. 12-vuotiaat katsotaan Suomessa kykeneviksi päättämään hoidostaan mm. raskauden ehkäisyn suhteen. Julkisuudessa on esitetty näkemyksiä,
että lääketieteellisten tutkimusten suhteen pitäisi noudattaa samaa menettelyä, nykyään siis on tuo 15 vuoden ikäraja. Tulisi toimia EU-direktiivin mukaan ja vanhemmat ratkaisivat alaikäisen eli alle 18-vuotiaan osalta. Kokeellisen lääkkeen käyttöön ja lääketieteellisiin tutkimuksiin kuitenkin liittyy aika erilaisia kysymyksiä kuin normaalista hoidosta päättämiseen.

Tällä hetkellä potilastietojen luovutuksesta päättävänä viranomaisena toimii Sosiaali- ja terveysministeriö. Omien julkaisujensa mukaan Terveyden ja hyvinvoinnin laitos kilpailee markkinoille toisten toimijoiden kanssa tutkimusten toteuttamisesta. Lakiehdotus johtaisi toteutuessaan varsin erikoisiin tilanteisiin - esimerkiksi Terveyden ja hyvinvoinnin laitos ja Tampereen yliopisto voisivat olla kilpailijoina jonkin lääkeyhtiön lukuun tehtävän rokotetutkimuksen toteuttamisessa. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos päättäisi, annetaanko kansalaisten potilastiedot Tampereen yliopiston käyttöön eli käytännössä varsin ratkaisevasti vaikuttaisi Tampereen yliopiston edellytyksiin tehdä rokotetutkimusta.

Lakimuutoksen tiedot löytyvät hankerekisteristä. Määräaika lausunnoille on 15.11.2009, mutta hiukan myöhästyneetkin lausunnot yleensä huomioidaan. Myös itse ehdotus on verkossa. Lausunnon oikea osoite lienee Sosiaali- ja terveysministeriön kirjaamo, kirjaamo.stm@stm.fi tai paperipostilla SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ PL 33, 00023 Valtioneuvosto.

Tiedot Valtioneuvoston hankerekisterissä:

http://www.hare.vn.fi/mHankkeenTilannetietojenSelailu.asp?h_iID=15718&;tVNo=3&sTyp=Selaus

Ehdotus hallituksen esitykseksi:

http://www.stm.fi/c/document_library/get_file?folderId=42736&name=DLFE-10181.pdf

Kun sinusta tulee pieni, minä hoidan sinua

Löysin lukiolaisena kahden luokkakaverini kanssa kaupungin keskustasta autonavaimen. Se sopi lähimpään autoon. Toinen kavereistani olisi halunnut jättää avaimen maahan ja lähteä tunnille. Toisen kanssa kuitenkin laitoimme tuulilasiin lapun, että avain on löytynyt ja että sen saa hakea poliisiasemalta.
Tapaus järkytti minua, koska löysin aivan uusia piirteitä ystävästäni. Tuntui ihmeelliseltä, että joku jättää löytämänsä autonavaimen maahan lojumaan, vielä kun se sopii lähimpään autoon.
Ihminen, joka ajattelee, että kukin vastatkoon itsestään, on hyvin onneton. Jos hän on välinpitämätön muita kohtaan, hänen on varmasti vaikea uskoa, että toisetkaan voisivat aidosti välittää ja huolehtia hänestä. Ja joka niin kokee, on maailman onnettomin ihminen, koska meidät on tarkoitettu välittämään toisistamme. Ilman sitä ei olisi elämää.

Vastuunkantaminen ei ole aina kivaa. Kun isosisäni makasi vuosikausia liikkumattomana Koukkuniemessä, kävimme siskoni kanssa vuorotellen lauantaisin syöttämässä häntä. Se tuntui vähimmältä, mitä voimme tehdä, koska vanha isoäitini kävi siellä kaikkina muina päivinä. Vaikka kaikki sanoivat, että hänen pitäisi levätä, hän ei voinut jäädä kotiin. Hän kantoi vastuuta koska rakasti.
Jälkeenpäin kuulin hoitajilta, että viimeisenä kesänään isoäitini toisinaan nukahti itsekin kesken syöttämisen.
Yleensä otin lapseni mukaan Koukkuniemeen. Kaksivuotias iloitsi siitä kun hän pääsi tuolille seisomaan ja syöttämään taatalle pillillä mehukeittoa.
— Sitten kun minusta tulee iso ja sinusta isi pieni, niin minä hoidan sinua, hän kertoi kotona isällensä.
Kaksivuotiaasta taata varmaan vaikutti pieneltä, koska hän ei osannut puhua ja hänelle syötettiin sosetta.

Ennen vanhaan riitti kun ihminen vastasi itsestään sekä suvustaan ja ehkä naapureistaan, jos oli sovussa. Nykyään puhutaan, että ihminen on vastuussa koko maapallosta. Meillä on entistä enemmän mahdollisuuksia ja vaikuttamisenvapautta. Vapaus ja vastuu kulkevat käsi kädessä kuin afrikkalaislapsi ja Unicefin hyväntahdonlähettiläs.
Mistä minä sitten vastaan? Pitääkö minun pelastaa koko maailma? Ei tietenkään. Ensi alkuun riittäisi, etten tuhoaisi sitä enempää. Ja riittää, että Pikku Prinssin sanoin, huolehdin niistä ihmisistä, jotka olen kesyttänyt. Ja että vien autonavaimet poliisiasemalle, jos satun sellaiset joskus kadulta löytämään.

Irti ekoneuroosista

– Äiti, maatuuko? kysyy nelivuotias huolestuneena ja roikottaa jäätelötikkuaan biojäteastian päällä.
Olen kasvattanut lapseni yhtä neuroottisiksi kuin itse olen.

Kaikki alkoi viattomasti, kuten aina. Lajittelin sanomalehdet niin kuin suurin osa suomalaisista ja palautin pullot kauppaan. Pikku hiljaa ekointoilun vihreä käärme sai minusta lisää otetta. Siirryin käyttämään lapsilla kestovaippoja, koska kertakäyttövaippahan ei maadu, vaan säilyy kaatopaikalla vielä kauan senkin jälkeen kun entinen vauva on kastellut vanhainkodissa viimeisen tenansa.
Sitten huomasin, että naapurini kierrättää myös kartongit. Harrastamani surkea pikku lajittelu alkoi tuntua mitättömältä. Oli siirryttävä kovempiin aineisiin. Pakotin kierrätyshimoissani koko perheeni lajittelemaan.
Mikään ei riittänyt. Jukurttipurkin kannet metallinkeräykseen, paperiset leipäpussit kartonkiastiaan — paitsi jos niissä on muovi-ikkuna, se pitää repiä ensin pois — kissalta irronneet karvat biojäteastiaan. Mies kiikuttaa autonperässä vuotavia mehu- ja jukurttipurkkeja keräysastioihin. Aamulla töihin ajaessa voi haistaa, mitä viime päivinä on tullut syötyä.

Onko tässä mitään järkeä? Lentomatkustelu ja autoilu lisääntyvät. Kuulin, että jos vuoden käyttää ostoksilla kangaskassia ja pyöräilee kauppaan ja sitten kerran ajaa posauttaa autolla, vaikutus on sama kuin olisi joka kerta ostanut sen muovikassin. Ja Thaimaan-matka on kuin polttaisi 60 W:n hehkulamppua 11 vuotta yhteen menoon tai autoilisi töihin kaksi vuotta.

Näin taloyhtiöni puheenjohtajan kiikuttaessani kissanhiekkoja biojäteastiaan. Ehdotin, että hankkisimme kartonkiastian, ettei muropakkauksia tarvitsisi raahata kilometrin päähän automarketin pihaan.
– Harva sitä kuitenkaan käyttäisi. Sitä paitsi samalle kaatopaikalle ne kuitenkin kipataan, hän tuumasi venytellen bodattuja hauiksiaan roskakatosta vasten. Sitten hän kertoi hauskan jutun jostain viherpiipertäjästä, joka oli soittanut radioon ja hohotti katketakseen.
Kansa on jakaantunut kahtia. Toiset uskovat tiedotusvälineitä ja huolestuvat kaupassa muistellessaan kauppakassivertailun ympäristövaikutuksia. Toiset suhaavat ulkomaille ja ideaparkeihin shoppailemaan iloisina ja vapaina kuin luomukanat. Ehkä minun pitäisi suojella lapsiani liialta ekotiedolta.

Pisti vihaksi

Helsingin Sanomat kirjoitti 9.1.2009:

YK: Israel tappoi kymmeniä evakuoimiaan siviilejä

Israelin tykistö tulitti Jabaljan pakolaisleiriä Gazassa perjantaina.

YK:n humanitaaristen asioiden osasto OCHA syyttää Israelin asevoimia evakuoitujen palestiinalaisten surmaamisesta.

YK:n saamien tietojen mukaan Israel tulitti maanantaina Gazassa suoraan taloon, johon se oli vuorokautta aiemmin ohjannut 110 palestiinalaista.

Tulituksessa kuoli 30 palestiinalaista, joista suuri osa kuului samaan perheeseen.

OCHAN kuulemien todistajien mukaan Israelin sotilaat evakuoivat palestiinalaiset sunnuntaina yhden huoneen taloon Zeitounin alueella Gazassa.

"Noin puolet heistä oli lapsia. Sotilaat varoittivat evakuoituja pysymään sisällä talossa. Vuorokauden myöhemmin Israelin asevoimat tulittivat taloa toistuvasti. Noin 30 ihmistä kuoli", perjantaina julkaistussa raportissa kerrotaan.

Tulin niin vihaiseksi kun luin tämän uutisen, että sydän alkoi hakkaamaan - eikä ole oikein rauhoittunut vieläkään. Lähi-itään pitää saada tulitauko ja äkkiä! Se, mitä tuolla nyt tapahtuu on kaikista ihmisoikeuksista piittaamatonta viattomien siviilien teurastusta.

Gazan asukkaat eivät pysty pakenemaan minnekään tiheään rakennetussa kaupungissa, sähköt ja vesi ovat poikki ja tulitus on jatkunut tauotta keskiviikon kolmen tunnin tauon jälkeen. Tämä evakuoitujen siviilien, ja lasten, tappaminen oli jotain mitä ei pysty enää millään tavalla käsittämään.

Lähi-itään ei sotimalla rauhaa tule. Päinvastoin, vihanpito kumuloituu. Tämänhetkinen sukupolvi kantaa sodan traumoja lopun ikäänsä ja kostonkierre jatkuu molemmin puolin, ehkä laajenee.

Meillä Suomessa eivät vuoden 1918 sodan jättämät haavat ole vieläkään täysin arpeutuneet. Luultavasti noin sata vuotta menee sellaisen joukkotrauman parantumiseen.

Tärkeää olisi, että me täällä edes seuraisimme tiedotusvälineitä monipuolisesti ja myös eri maista. Että pitäisimme silmät auki ja ehkä ennen kaikkea sydämen. Kunpa en koskaan turtuisi niin, ettei tämänpäiväisen kaltainen uutinen herättäisi minussa mitään.

Emme ole täysin voimattomia sivustakatsojia. Voimme seurata aktiivisesti tilannetta, keskustella siitä ja ilmaista edes paheksuntamme ääneen, jos jotain paheksuttavaa löydämme. Vääryyksien ja raakuuksien seuraaminen vaiti on hiljaista osallistumista. Jos kaikki ovat hiljaa, kaikki luulevat, että se mitä tuolla tapahtuu on muiden mielestä ok. Syntyy hiljaisuuden spiraali*.

* Hieman sukua agendatutkimukselle on ns. "hiljaisuuden spiraali" -tutkimus, jota on edustanut mm. saksalainen Elisabeth Noelle-Noeumann (1916-). Noelle-Neumann on yleisen mielipiteen tutkija, johon vaikuttivat hänen kokemuksensa elämisestä ja lehtityöstä natsiajan Saksassa. Perusajatuksena hänellä on, että ihminen on luonteeltaan konformistinen, mukautuvainen. Ihmisillä on jonkinlainen kvasi-tilastollinen aisti, jolla he pyrkivät havaitsemaan millaiset näkökannat yhteiskunnassa ovat enemmistönä ja he vaikenevat jos huomaavat edustavansa vähemmistöä. Äänekäs mediassa melua pitävä vähemmistö voi kuitenkin saada ihmiset luulemaan olevansa vähemmistössä ja vaikenemaan, vaikka he tosiasiassa olisivatkin enemmistönä. Syntyy hiljainen enemmistö, jonka kanta ei tule esiin mediajulkisuudessa. Medialla on tämänkin mukaan vaikutusta yhteiskuntaan.
Lähde: http://www.uta.fi/viesverk/johdviest/tutkhistoria/mcr.html

Lisäys 10.1. 2009 klo 0:30: Löysin äsken uuden blogin Ilta-Sanomien jutusta "Gazan sotaa käydään myös internetissä": Life must go on in Gaza and Sderot. Se on ystävysten blogi molemmin puolin Gazan rajaa.

Joulurauhaa

Uusimmassa Aamulehden Sunnuntai-liitteessä kysyttiin pappisihmisiltä, mitä Jumala haluaisi tänä jouluna sanoa meille. Jutussa kiinnitti huomioni, että heistä kaksi vastasi täsmälleen samalla tavalla: "Älkää peljätkö!" Monestakin syystä se tuntui minusta juuri nyt osuvalta.

Haluan siksi toivottaa kaikille samaa. Lisäksi toivon teille oikein onnellista ja rauhallista joulua ja yltäkylläistä vuotta 2009! Yltäkylläisyydessähän me täällä Suomessa elämme, ainakin jokainen meistä, jolla on koti, puhdasta vettä, lämmintä, ruokaa joka päivälle ja joku läheinen ihminen. Se joka vielä osaa iloita tästä kaikesta, elää todellisessa yltäkylläisyydessä!

What a wonderful world

Työntekijä lepäilee puuvillapaalien päällä Norsunluurannikolla.

Yksi kuva sanoo enemmän kuin tuhat sanaa.

Yksi sana: henkeäsalpaavaa. Käykää katsomassa Earth From Above.

Aamulehti.fi 07.10.:

Maapallo taivaalta nähtynä - katso uskomaton kuvagalleria!

Valokuvaaja Yann Arthus-Bertrand on kuvannut maapalloa ilmasta aina vuodesta 1994 lähtien. Tulos on häikäisevä ja ihmeellinen - ja näyttää maapalloa niin Afrikasta kuin Etelä-Amerikastakin, niin luontoa kuin ihmisiä.

Arthus-Bertrandin työt esitellään näyttelyissä yleensä yli kaksimetrisinä vedoksina, mutta kyllä ne pääsevät oikeuksiinsa myös tietokoneruudulla.

Boston.com -verkkojulkaisu esittelee kuvagalleriassa yli 30 kappaletta Arthus-bertrandin kuvia.

Kuva: Boston.com: Earth From Above

Lohtua ja ajateltavaa

Löysin tänään isä Mitron haastattelun Kauhajoen tapahtumista. Ei uskoisi, että joku pystyy siitäkin asiasta keskustelemaan yhtä aikaa syvällisesti ja valoisasti, mutta isä Mitrolta näköjään sekin onnistuu.

Kannattaa käydä katsomassa haastattelu Maikkarin sivuilta.

Kuva: MTV3.fi

(Kaikella on hintansa, mut) mikään ei oo vielä mahdotonta

It's never too late to be who you might have been.
-George Eliot

George Eliotin sanoin, ei ole koskaan liian myöhäistä tulla siksi, joka sinusta olisi pitänyt tulla.

Ajattelin näin tänä keväänä ja hain yliopistoon opiskelemaan alaa, jonka olen kokenut aina omakseni. Minulla on ylempi korkeakoulututkinto ja työpaikka toiselta alalta, joka myös on hyvä, mutta tunnen, että olen liukunut liian kauas pois siitä missä voisin loistaa.

Sisäänpääsy tuntui hataralta: aine on yliopiston suosituimpia ja vain pieni prosenttiosuus innokkaista hakijoista pääsee sisään. Monet pyrkivät useita kertoja. Konkarit neuvoivat, että lukemiseen pitäisi varata vähintään seitsemän tuntia päivässä. Minulla vain ei ollut mahdollisuutta opiskella muuten kuin yöllä sen jälkeen kun olin saanut lapset nukkumaan.

Onneksi pääsykoekirjat olivat erittäin mielenkiintoisia ja ajatteluun haastavia. Luin ensimmäiset kolme kuukautta ½-1 tuntia joka yö. Se ei ole paljon, mutta yritin todella kiinnostua aiheesta ja jätin juuri lukemani asian muhimaan yön yli ja seuraavan päivän iltaan asti. En stressannut opiskelusta, enkä yrittänyt miettiä sitä päivän aikana. Mutta silloin kun luin, luin täysillä ja keskittyneesti. Mietin, miten kertoisin asiat omin sanoin, miten eri teoriat liittyvät toisiinsa ja mitä mieltä itse niistä olen.

Viimeiset kaksi viikkoa opiskelin myös päivisin, silloin aina kun sain lapsille hoitajan. (Kiitos äiti!) Käytin ajan pariin kertaan lukemieni kirjojen kertaamiseen ja tein hyvät muistiinpanot, joihin yritin tiivistää oleellisen. Muistan asioita parhaiten kun näen ne, joten käytin tiivistelmissä eri värejä. Pari juttua opettelin myös sanalistoina, sanojen ensimmäiset tavut, josta muodostui rallatus esimerkiksi Esi-Eli-Pol-Ka. (Kauankohan vielä muistan tuon.)

Pääsykoepäivän aamuna tunsin itseni huippu-urheilijaksi. Nyt oli kaikki voitava harjoittelu tehty ja edessä enää varsinainen suoritus. Ei voinut kuin rukoilla ja koittaa muistaa hengittää. Yliopiston aula kuhisi uhkaavasti kanssakilpailijoista.

Koe meni kohtalaisesti, mutta en osannut ollenkaan arvoida pääsenkö sisään vai en. Siksi yli kuukausi tulosten odottelua tuntui piinalliselta.

Eräänä heinäkuisena aamuna menin vauva sylissä hakemaan aamulehteä puoli kymmenen aikaan ja mitä - siellä odotti suuri paksu kirjekuori! Posti olikin jaettu tavallista aikaisemmin juuri sinä aamuna. Tunsin katselevani elokuvaa kun raastoin sen auki ja sisällä oli hyväksymiskirje.

Nyt sitten ensi maanantaina aloitan uutena fuksina, kuten viimeksi viitisentoista vuotta sitten. Koska minulla on ennestään yliopistotutkinto, mutta aivan eri alalta, tulee aineyhdistelmästäni jännittävä ja vähintäänkin erikoinen. Mutta luultavasti ja toivoakseni se on hyvä asia.

En tiedä, kuinka nopeasti pystyn opiskelemaan kun lapsille täytyy aina järjestää erikseen hoitaja ja vaivata sukulaisia. En tiedä, kuinka suuren alanvaihdoksen teen ja teenkö ollenkaan. En tiedä, mikä minusta tulee isona ja kuinka isoksi aion tulla ja koska ihminen on ylipäätänsä iso.

Seuraan vain tähteä ja katson, mitä löydän.

Kodin hoito vinkkei

Löysin toissapäivänä hihityttävän hauskan blogin. Paskamutsilta löytyy päivän parhaat sisustus, kurmee ja siivous vinkit. Visuaalinen antikaan ei jää puoleen tiehen: raskaus masu kuva Kaijakan t-paitoineen, pipar kakku talo kisa ja muut istuttivat minut pitkäksi aikaa koneen ääreen.

Huumori aukenee ainakin netin vauvapalstoilla joskus seikkailleille.

Kuva: http://paskamutsi.vuodatus.net/

Unelma

Hänen herätessään linnut puhkesivat kuorolauluun
ja kukat laskivat terälehtensä jalkojensa astua.
Vesi oli valmis ja avoin hänen mennä.

Nuoruus
on joki
todellisuuden
ja unelmien välissä,
sanoin

ja hän nauroi valkoista nauruaan ja haroi
aleksanteri suuren hiuksiaan
ja niistä putosi auringonsäteitä veneen pohjalle.
Yritin kauhoa niitä, mutta ne sammuivat käsissäni.

Yhtäkkiä tunsin
itseni kovin vanhaksi.
Miksen ole jo
vastarannalla?


Osallistun runotorstaihin. Kuva-aihe yllä.

HYVÄÄ JUHANNUSTA KAIKILLE!

Fiksu käyttää kestoja

Aamulehden Lapsellista-bloggaaja Eeva-Liisa Kiviniemi kirjotti:

Oma ilmastonmuutoskriisini oli edennyt niin pahaksi, että olin jo muutaman vuoden järjestelmällisesti kieltäytynyt kuulemasta siitä lisää. Jokainen tiedonmurunen lisäsi tuskaa. Ei haitannut, jos itse joutuisin kärsimään. Mutta että lapseni. Pelkkä ajatus sai hengen salpautumaan. Kaksi vuotta käkin pää pensaassa, pidin käsiä korvilla ja lallatin. Kaksi viikkoa sitten onnistuin potkaisemaan itseni puskasta ulos.

Ostin kestovaippoja.

Tähän asti olin perustellut kertakäyttövaipat helppoudella. Ihan kuin vaipan tiputtaminen ämpäriin pesua odottamaan veisi sen enempää aikaa kuin sen vieminen roskikseen asti. Ja se jatkuva pyykkääminen. Ihan kuin lapsiperhessä pyykinpesukone ei laulaisi muutenkin lähes päivittäin.

Olen käyttänyt kaikilla lapsillamme kestovaippoja. Tosin heräsin niihin vasta esikoisen ollessa jo useamman kuukauden ikäinen. Siihen asti olin pitänyt kestovaippoja epäluotettavina ja hankalina. Uskoin suurten vaippavalmistajien markkinointipuheita. Käyttökokemus romutti vanhat luulot. Jopa niin, että perustin yrityksen, joka alkoi maahantuomaan ja myymään kestovaippoja, ensimmäisten joukossa Suomessa, juuri ennen kuin tämä nykyinen kestovaippabuumi alkoi.

Yritykseni lopetti jo aikaa sitten. Nykyään kestovaippayrityksiä on Suomessakin jo kymmeniä ellei satoja. Ja hyvä niin. Kestovaippabisnes työllistää suuren määrän kotiäitejä, jotka saavat kaivattuja lisätienestejä valmistamalla ja myymällä vaippoja. Näin useampi lapsi saa perheen halutessa olla pidempään kotihoidossa.

Ympäristöystävällisyyden ja taloudellisuuden lisäksi kestovaipat ovat sekä kauniita että terveellisempiä kuin kertakäyttövaipat. Niistä ei lähde kemikaaleja eivätkä ne haudo.

Eräässä tutkimuksessa muutama vuosi sitten todettiin kertakäyttövaippojen nostavan poikavauvojen kivesten lämpötilan haitallisen korkeaksi. - Kestovaipoista innostuneille äideille vinkki: kertomalla tämän yllättävän suuri osa poikavauvojen isistä kiinnostuu kestovaipoista!

Kertakäyttövaipoista lähtevä haju indikoi niistä haihtuvien kemikaalien määrää. Ainakin niin, että se mikä haisee, irroittaa itsestään ainesosia. Eri asia on, kuinka vahingollisia ne ovat, mutta maalaisjärjellä ajatellen puhdas puuvilla on turvallisempi kuin muovi ja kosteutta imevä geeli.

Oma suhteeni kestovaippohin on nykyään suunnilleen sama kuin useimmilla ihmisillä kertakäyttöastioihin: Kun on pesumahdollisuudet, käytetään kauniita, pestäviä ja hienompia astioita. Pesumahdollisuuksien puuttuessa ja kriisitilanteissa turvaudutaan kertakäyttöastioihin.

On mukavaa olla omavarainen vaippojen suhteen. Minusta on jopa helpompaa pesaista koneellinen vaippoja joka toinen päivä kuin raahata vaippasäkkejä kaupasta ja kiikuttaa haisevia vaippakasoja roskikseen. Tunne lähentelee sitä kun voi napsaista omasta penkistä porkkanoita sen sijaan, että ostaisi ne automarketista.

Linkkejä:
Me&Maman kestovaippaopas
Jätelaitosyhdistyksen kestovaippaopas
Kestovaippainfo
Ruskovillan VillaVauva

En ole työntekijä numero 1140

Kirsi Pihalla oli kiintoisa kolumni työuupumuksesta uusimmassa Talouselämä-lehdessä (18/2008, s. 36), Karrelle palanut. Myös Aamulehdestä bongasin aihetta liippaavan jutun. Sen mukaan työntekijöitä kohdellaan yhä enemmän massana. Samaan aikaan nuoret työntekijät odottavat, että heitä kohdeltaisiin yksilöinä. Ei mikään ihan kohtuuton vaatimus mielestäni.

Piha siteeraa kolumnissaan amerikkalaista konsulttia, Patrick Lencionia. Tämän teorian mukaan surkean työn kolme tunnusmerkkiä ovat anonymiteetti, merkityksettömyys ja mittaamisen mahdottomuus. Eli toisinpäin: "tyydyttävä työ on sellainen, missä onnistumista voi mitata, tekemälläsi työllä on merkitystä kokonaisuudelle ja olet kiinnostava esimiehellesi muutoinkin kuin resurssina."

Anonymiteetti tarkoittaa sitä, että sinulla ei ole muuta identiteettiä työpaikalla työidentiteettisi lisäksi. Esimiestä ei kiinnosta, onko jälkikasvullasi uhmaikä, mitä vaimosi tekee työkseen tai harrastatko muuta kuin työssä olemista. Jos sinulla ei ole identiteettiä, henkilöllisyyttä, joka on kokonainen, ei sinua kyllä kiinnosta tuottaakaan mitään. Työpaikalle meneminen alkaa ahdistaa. Uupuu.

Olen ollut monessa työpaikassa ja itsekin huomannut, että tämä on viihtyvyyden kannalta tärkeä asia. Joskus olenkin kehunut (vanhaa) työpaikkaani nimenomaan, että siellä saan olla oma itseni. Ja kun tuntuu, että minua arvostetaan kaikkinensa ihmisenä, ei vain työntekijänä, se saa minut hyvälle tuulelle, luovaksi ja tehokkaaksikin.

Vastaavasti olen jossain kokenut olevani pelkkä henkilöresurssi. Kun lisäksi on tuntunut, että minun täytyy häivyttää persoonani taka-alalle ja että oikeastaan olisi parempi, ettei minulla olisi yksityiselämää ollenkaan, olen voinut huonosti.

Joskus olin yrityksessä, jossa työntekijöiden kesken puhuttiin naapurifirmasta, että siellä työntekijät ovat koneiston osia. Sitten naapurifirma osti meidät. Ja uusi esimies kävi katsomassa meitä ensimmäisen kahden kuukauden aikana yhden kerran. Hänen työpisteensä oli viereisessä huoneessa.

Jos työllä ei tunnu olevan ylevää syytä tai merkitystä kokonaisuudelle, on siinä vaikea nähdä mielekkyyttä.

Lencionin mukaan työn merkityksellisyyden ei tarvitse välttämättä olla mitään hirveän hienoa. Voi riittää esimerkiksi, että oma työpanos on arvokas muille työntekijöille. Uskon, että työntekijä voi itsekin auttaa tässä asiassa; selvittää, miksi työtä tekee.

Olin opiskeluaikanani kesätyössä pienessä yrityksessä, joka teki lääketieteellisesti erittäin edistyksellisiä tuotteita. Ne olivat lähes korvaamattomia potilaille, joille niitä käytettiin ja yritys oli ainutlaatuinen koko maailmassa. Selvästi merkityksellisiä tuotteita siis. Kerran menin kiinnostuneena jututtamaan erästä vanhempaa naista, joka oli ollut firmassa varmaankin toistakymmentä vuotta. Hän istui koneensa ääressä ja kysyin, mihin tarkoitukseen hänen tekemänsä tuotteet tulevat.

Nainen ei tiennyt. Hän sanoi, että ne tulevat johonkin kohtaan ihmisessä.

Vieläkin, kymmenen vuoden jälkeen mietin tätä. Kuinka voi olla mahdollista, että ihminen tekee päivästä, viikosta, kuukaudesta, jopa vuodesta toiseen tuotetta, josta ei tiedä, mihin käyttöön se tulee? Ne eivät edes olleet mitä tahansa rihkamaa vaan tuhansien ihmisten elämänlaatua parantavia tuotteita.

Miksi nainen ei koskaan kysynyt, mitä ne ovat? Miksi esimiehet eivät kertoneet? Tuotteet eivät olleet mitenkään salaisia, siitä se ei voinut johtua. Miltäköhän tuntui lähteä joka aamu töihin tekemään "jotain"?

Mutta kaikkein tärkein on Lencionin mukaan mittaaminen. Voiko työsi onnistumista mitata? Ei ole sattumaa, että me puhumme kaihoisasti käsityöläisammateista tai että joillekin jopa siivoaminen tuottaa tyydytystä, koska siinä näkee heti kättensä jäljet.

Jos onnistumista ei voi mitata, mistä tiedät onnistuneesi?

Lencioni korostaa, että kaiken voi mitata käyttäen vähän luovuutta, vaikkei välttämättä mittanauhalla.

Tiedän monia akateemisesti koulutettuja ihmisiä, jotka ovat vaihtaneet käytännön hommiin muun muassa siksi, että haluavat tehdä jotain käsillään, konkreettista. Juuri tänään naapuri esitteli minulle enkelinmuotoista tuulikelloa, jonka oli hänelle myynyt entinen lakinainen Iittalan keramiikkakaupasta.

Pihan mielestä työergonomiakin on tärkeää, mutta hyvä voisi olla keskittyä pääasiaan:

Mutta jos johtaja ei pysty luomaan olosuhteita, missä työn tulosta voi mitata ja työllä on merkitystä, ei niskan hyvinvoinnilla ole mitään väliä. Uupumisen näkökulmasta.

Älä ole natsi

Sain kimmolta kunniakkaan En ole natsi -tunnustuksen:

Merkkiä jaetaan "kaikille sen ansainneille nettiskribenteille",
niin kuin merkin lanseerannut Jack Honest sitä esittelee.
Määritelmä "en ole natsi" tarkoittaa, että merkin kantaja
vastustaa kaikenlaista syrjintää ja sortoa;
edistää toimillaan tasa-arvoa ja erilaisuuden hyväksymistä.

Ensin ajattelin antaa ansiomerkin ritalle, mutta hänen alter egonsa Arkiterapeutti Kops sai jo merkin. Itse asiassa hän oli ensimmäinen merkin saajista. Ritallahan on paljon monikulttuurisia ystäviä, joista hän kirjoittaa lämpimästi blogissaan.

Hetken pähkäiltyäni keksin uuden kohteen: annan merkin sarin keksi-blogille Italiaan. Perustelut? Katsokaa nyt vaikka itse kuinka hauskasti, ymmärtäväisesti ja samalla rehellisesti hän kirjoittaa sekä italialaisista - sukulaisista ja muista, että esimerkiksi erimaalaisista oppilaistaan. Prego!

9 kuukautta

Onnellista lasta kannetaan
yhdeksän kuukautta sydämessä,
yhdeksän kuukautta kohdussa
ja yhdeksän kuukautta sylissä.

Parempi elämä vähemmillä myrkyillä

Pitääpä mainostaa kun löysin pari viikkoa sitten uuden, kiinnostavan blogin. Asiaohjelmatoimittaja Noora Vanhasen Kemikaalicocktail käsittelee nasevasti ja asiantuntevasti terveyteen ja ympäristöön liittyviä kysymyksiä. Blogin ansioksi laskettakoon sekin, että päivitystiheys on ollut jopa useampi juttu päivässä.

Itselleni Noora Vanhanen on tuttu lähinnä Kuningaskuluttaja-ohjelmasta. Innostuksesta aiheeseen huomaa kyllä hänen olevan oikealla alalla.

Vahtikoira raateli

MTV3:n uutissivuilla Tampereen yliopiston politiikan tutkimuksen laitoksen johtaja Heikki Paloheimo analysoi tänään osuvasti Kanervan eroprosessia:

- Kävikö tässä niin, että suomalainen media tekstiviestimyllytyksellään erotti ministerin? Valtiosäännön kannaltahan asia menee niin, että ministeri eroaa, jos hän itse pyytää eroa ja tasavallan presidentti myöntää eron tai jos eduskunta antaa hänelle epäluottamuslauseen. Nyt epäluottamuslauseen antoi media, minkä vuoksi Kataisen hermot pettivät ja puolue veti luottamuksensa ministeriltään.

- Meitä on myös jonkinmoinen joukko kansalaisia, jotka ovat jo alkaneet jo ärsyyntyä siitä, että kun avaa päivän sanomalehden, niin siellä on sivukaupalla Ilkka Kanervan tekstiviesteistä.

Ja TV1:n iltauutisten ensimmäisenä aiheena voi olla Ilkka Kanervan tekstiviestit, jota viidentoista minuutin uutisissa käydään läpi viisi minuuttia, Paloheimo puuskahtaa.

Itse olen tuntenut myötähäpeää sen jälkeen kun Kanervan ensimmäinen sekstari julkaistiin. Olisin toivonut välttyväni kuulemasta hänen puutarhanhoitoviestejään, vaikka kevään korvilla ollaankin. Tämä ei johdu luontaisesta kainoudestani vaan siitä, että mielestäni toisten intiimit tekstiviestit eivät kuulu minulle.

Kanerva on osoittautunut vanhaksi likaiseksi mieheksi. Yllättyikö ihan oikeasti joku kovastikin?

Saattaa olla, että Kanervan erottaminen oli loppujen lopuksi oikea päätös. Ihmetyttää vain, kuinka suuret mittasuhteet tekstiviesteily on saanut. Minusta ihmisen pitäisi aina antaa säilyttää edes joku arvokkuus, kasvonsa, kuinka hölmösti hän on sitten toiminutkin.

Vaikuttaa jopa siltä, että seksiviestien lähettäminen sinänsä ei johtanut erottamispäätökseen vaan se, että niistä pahimmat julkaistiin ja Kanerva nolattiin julkisesti mediassa. Siten hän menetti arvovaltansa, eikä voinut enää jatkaa ulkoministerin tehtävässään, missä sitä tarvitaan.

Tottakai median on käsiteltävä asioita, sehän on vahtikoiran tehtävä, mutta jos huomio kiinnittyy koko valtakunnan tiedotusvälineiltä päiväkausiksi ministerin tekstiviesteihin, se on vääjäämättä pois muilta, mahdollisesti jopa tärkeämmiltä asioilta.

Vai onko niitä tosiaan tärkeämpiäkin asioita?

Kaksi vuotta

Blogini täytti eilen kaksi vuotta. Onnea!

Ehkä nyt Hätiköityjä päätelmiä alkaa uhmaikäiseksi? The terrible two, kuten englanniksi tavataan sanoa.



Tai ehkä blogini on saanut tyylipuhtaan Continuum-kasvatuksen, kuten Yequana-intiaanien lapset, eikä uhmasta ole tietoakaan?

Jää nähtäväksi!


Kuva: The Liedloff Continuum Network

Siksi, jona minä hänet näen

Rakkaus ja viha eivät ole pelkästään subjektiivisia tunteita, jotka vaikuttavat niiden ihmisten sisäiseen maailmaan, jotka niitä kokevat, vaan ne ovat myös objektiivisia voimia, jotka muuttavat ulkopuolellamme olevaa maailmaa. Rakastamalla tai vihaamalla toista ihmistä aiheutan hänelle sen, että hän tulee jossakin määrin siksi, jona minä hänet näen.

Kallistos Ware

Iloista Pääsiäistä kaikille!

Puolustuspuhe insinööreille

Gnothi Seauton kirjoitti blogissaan otsikolla Insinöörin viisaus ja ikävän olemus diplomi-insinööri Jorma Ollilasta ja mietti, mistä insinöörin viisaus tulee:

Insinöörin viisaus tulee siitä, että jossakin vaiheessa hän huomaa ettei tutkinnossa olekaan mitään ihmeellistä ja muuttuu sitten pikku hiljaa humanistiksi.

En tiedä, kuinka paljon yllä olevassa on huumoria mukana, mutta käsitys on joka tapauksessa sen verran yleinen, että haluan oikaista sitä. Se, että joku on opiskellut itsensä diplomi-insinööriksi ei kerro ihmisen humanistisuudesta tai luonteesta mitään. Ja jos kertookin, niin vain positiivisia asioita.

Ihmisillä on toisinaan harmillisen yksipuolinen kuva diplomi-insinöörin tutkinnosta. Se on kuitenkin muun muassa erittäin vahva yleissivistävä koulutus. Sellainenhan ei olisi pahitteeksi meille kenellekään. Elämme materialisisessa maailmassa, jonka lainalaisuuksien ymmärtämisestä on valtavasti hyötyä ja iloa ihan jokaiselle.

Teknilliseen korkeakouluun on suhteellisen helppo päästä verrattuna joihinkin muihin paikkoihin, mutta opiskelu on rankkaa ja erittäin vaativaa. Vain puolet aloittaneista valmistuu. Se, että joku on saanut opiskeltua diplomi-insinööriksi kertoo paljon. (Onnea vielä kerran, Salla!)

Diplomi-insinöörin tutkintoon voi sisältyä insinööritieteiden lisäksi esimerkiksi seuraavanlaisia kursseja: teollinen muotoilu, kestävä kehitys, espanjan jatkokurssi, myyntityö ja sen johtaminen, orgaanisen kemian työt, fysiologia, johdatus filosofiaan, toimitustyö, audiovisuaalinen kulttuuri, puheviestintä ja neuvottelutaito.

Jossakin seuraamistani blogeista kerrottiin, että lääkäri Antti Heikkilä varoittaa teflonin käyttämisestä ruuanvalmistuksessa. Diplomi-insinööri olisi tiennyt jo kymmenen vuotta sitten, että teflon ei voi olla terveellistä varsinkaan kuumennettaessa ruokaa korkeissa lämpötiloissa. Ei ole haitaksi, että tietää esimerkiksi mikroaaltouunin tai kännykän toimintaperiaatteet, ymmärtää pyykinpesuaineen raaka-aineluetteloa tai osaa valita lapselleen turvallisesta muovilajista valmistetun nokkamukin.

Moni diplomi-insinööri on luonnostaan kiinnostunut myös niin sanotuista humanistisista tieteistä (kukapa ei olisi), ja on niiden suhteen elämäntapaopiskelija. Harvempi humanisti kuitenkaan täydentää koulutustaan valmistuttuaan teknillistieteellisellä koulutuksella, vaikka sellaisiakin tietenkin on, ja taidan tunteakin ainakin yhden.

Insinöörin viisaus tulee parhaimmillaan siitä, että hän ymmärtää pallomme lainalaisuuksia ja osaa suhteuttaa siihen uuden oppimansa. Laajan yleissivistävän koulutuksensa ansiosta hänellä on hyvä valmius oppia uutta. Kun on hyvä pohjatieto, se lisää kiinnostusta edelleen uusiin asioihin ja auttaa yhdistelemään ja jäsentelemään oppimaansa. Insinöörin viisaus tulee myös siitä, että hän osaa arvostaa muitakin tieteenharjoittajia ja ammatteja. Ainakin vielä viisitoista vuotta sitten puolet insinööreistä oli naimisissa hoitajan kanssa, joten silläkin tavalla läheistä tuntumaa myös muun alan ihmisiin on.

Hyvin suuri osa diplomi-insinööriopiskelijoista opiskelee osan tutkinnostaan ulkomailla. Se kartuttaa hienosti elämänkokemusta ja antaa mahdollisuuden tutustua uusiin kulttuureihin ja ihmisiin.

Tuntemani diplomi-insinöörit ovat varsin lahjakkaita ja monipuolisia ihmisiä. Yksi on huippuviulisti, toinen runoilija. Joku harrastaa filosofiaa, toinen siteeraa tusinan ihailemansa Eino Leinon runoja ulkoa, yksi on luonnonsuojeluaktiivi, yksi myy kestovaippoja, eräs tekee itse muotiluomuksia eli käsitöitä. Eräskin teknillisen yliopiston professori toimii vapaa-aikanaan ortodoksikirkon diakonina.

Lisää juttua stereotypioista löysin sattumalta teekkareiden ja tiedotusopin opiskelijoiden yhteisestä Studia Median blogista.

EDIT 19.3.2008: Lainaamani teksti ei ollutkaan Gnothi Seautonin oma ajatus vaan Jorma Ollilan serkun haastattelusta Seura-lehdestä.

Olin puu, olin kukka

olin puu, olin kukka
olin käsi, joka poimi kukan.
olin maa, olin sade
olin aurinko ja tuuli
yhtä aikaa.
olin kala, joka nielaisi koukun,
olin kalastaja.

olen puu, olen kukka
olen käsi, joka poimii kukan.
olen maa, olen sade
olen aurinko ja tuuli
yhtä aikaa.
olen kala, joka nielaisee koukun,
olen kalastaja.


Osallistun Runotorstaihin.

Ekotallaaja on palannut

Ekotallaaja, josta kirjoitin toissakesänä ja jossa voi testata ekologisen jalanjälkensä, on palannut uudistuneena takaisin.

Kävin testaamassa. Jalanjälkeni oli nyt vain 3,8 hehtaaria. Ilmeisesti autoiluni on ainakin vähentynyt ja jotain muutakin parannusta on tapahtunut. Tuokin on tietysti liikaa, mutta vähemmän kuin ennen. Käykääpä kokeilemassa!

Blogini seuraajille tiedoksi, että Hätiköityjä päätelmiä ei ole muuttunut pelkästään ekoblogiksi, kuten viime kirjoituksistani voisi päätellä. Olen ollut sen verran kiireinen, että en ole vain ehtinyt muuta kirjoittaa. Muutakin on luvassa sitten kun taas ehdin keskittymään kirjoittamiseen.

Ekosähkö tulikin halvemmaksi

Tämä on jatkoa aiempaan postitukseeni, jonka kommenttiosiossa kerroin kilpailuttaneeni sähköyhtiöitä ympäristöystävällisemmästä norppasähköstä.

Sain vastauksen tarjouspyyntööni useasta norppasähköä tarjoavasta sähköyhtiöstä. Tein sopimuksen lopulta Kymenlaakson Sähkön kanssa tuuli- ja biovoimalla (puujäte ym.) tuotetusta norppasähköstä. Se on jopa halvempi kuin aiempi sähkösopimuksemme "tavallisesta sähköstä" Vattenfallin kanssa. Molemmat sähkösopimukset ovat jatkuvia.

Tässä vielä faktat:

Vattenfall
Tuotettu 25% fossiilisilla energialähteillä, 51% uusiutuvilla energianlähteillä ja 24% ydinvoimalla.
päiväenergia 5,95 snt/kWh
yöenergia 4,50 snt/kWh

Kymenlaakson Sähkö, Luonto-Ilona sähkö
Tuotettu jatkuvasti uudistuvalla energialla Kotkan Mussalon tuulivoimaloissa sekä Hovinsaaren voimalaitoksella.
päiväenergia 5,34 snt/kWh
yöenergia 4,11 snt/kwh

Kurssitarjonnan uudet tuulet

Sain Heidiltä haasteen:

Ideoi 5-10 kurssia, joille haluaisit osallistua, ja haasta viisi muuta jatkamaan meemiä. Koska kurssille on kuulemma kivempaa osallistua kavereiden kanssa, ota omalle kurssilistallesi mukaan yksi haastajasi kursseista, jolle haluaisit myös osallistua.

Pikaisesti päädyin tällaisiin kurssivaihtoehtoihin:

1 Unelmien nahkalaukku - tee se itse.
Minulla on ollut tapana käyttää samaa käsilaukkua useita vuosia. Viimeisimmät ovat olleet Marimekon klassinen Olkalaukku mustana, sen jälkeen tosi nätti Marimekon käsilaukku, jota ei enää tehdä (sitä joku kyselikin, mistä olen löytänyt) ja tällä hetkellä itse tehty laukku, joka alkaa vedellä viimeisiään. Sen olen tehnyt kymmeniä vuosia vanhasta egyptiläisestä puuvillakankaasta, jonka tutkimusmatkailijatuttavani on aikoinaan tuonut matkaltaan kihlatulleen. Tällä hetkellä etsin huippulaadukasta ja käytännöllistä sekä tyylikästä nahkalaukkua, jota voisin taas pitää ainakin muutaman vuoden. Koska Mulberryn Mabel-laukku, joka täyttäsi kriteerini maksaisi lähemmäs tuhat euroa (!), enkä ole toista ihanuutta löytänyt, olisi tällainen laukuntekokurssi minulle juuri nyt huippujuttu. Saisi laukusta juuri sellaisen kuin haluaa, ja taatusti uniikin. Olen aikas kätevä käsistäni kun sille päälle satun.

2 Gourmet-ruokaa muutamassa minuutissa.
Koska olen parhaillaan äitiyslomalla ja syön pääasiassa itse tehtyjä pöperöitäni, olisi hienoa oppia loihtimaan nopeasti herkkuruokaa. Kurssilla pitäsi myös kertoa, kuinka ruoka syntyy yhdellä kädellä kannatellen vauvaa toisella tai ainakin niin, että vauva on kantoliinassa ja osallistuu sieltä ruoanvalmistukseen.

3 Astangajooga.
Joogakurssit lienevät yleensä kansanopistojen kursseista suosituimpia. Itsekin tutustuin joogaan (hatha) alunperin sellaisella, abiturienttivuotenani. Löysin astangajoogan kahdeksan vuotta sitten ja olen joogannut enemmän tai vähemmän säännöllisesti siitä lähtien. Välillä on ollut taukoja, mutta astangajooga pysynee minulla aina omana liikuntalajini. Joskus luulin, etten sellaista löydä koskaan, mutta tämä se on. Tälle kurssille voisin ottaa myös haastajani Heidin mukaan. Luulen, että hänkin pitäisi joogasta.

4 Miten päästä turhista huolista.
Minulla on tämän niminen kirjakin (kirjoittaja sama kuin klassikon Miten saan ystäviä, menestystä, vaikutusvaltaa). Luin sen takavuosina, mutta siitä ei ollut mitään hyötyä. Päinvastoin. Kirja sai minut muistamaan, mistä kaikesta sitä voinkin huolestua! Ehkä minun pitäisi vain hyväksyä, että pieni huolehtiminen kuuluu elämään. Tai sitten mennä tällaiselle superkurssille.

5 Oikeasti minulla ei ole tällä hetkellä aikaa osallistua millekään kurssille. Viides kurssivaihtoehto siis olkoon Laiskottelun kirjekurssi, osa 1.

Niin, ja
6 Heidin kursseista Kuinka kirjoitat takuuvarmasti laadukkaan menestysromaanin tai -runokirjan kuulostaa huipulta! Tämä on alunperin hänen haastajansa MariaR:n kurssi.

Muoriskallakin oli mielenkiintoiselta kuulostavia kurssivaihtoehtoja. Ehkä menisin hänen kanssaan kursseille. Niistä olisi minullekin hyötyä.

Haastan Kimmon, Olemattoman, Sallan, Unikatin ja Ritan, tai sinut, joka luet tätä blogia.

Vaihda norppaenergiaan

Viikon vinkki:

Norppaenergia-sivuilla olevalla lomakkeella voi lähettää helposti ja nopeasti tarjouspyynnön Norppasähköstä rastittamiinsa sähköyhtiöihin.

"Täysin haitatonta energiamuotoa ei olekaan, mutta norppamerkityn energian ympäristövaikutukset ovat pienemmät kuin uusiutumattomilla energianlähteillä. Norppaenergia-merkki myönnetään tuulivoimalla, biopolttoaineilla, aurinkopaneeleilla tai vanhalla vesivoimalla tuotetulle energialle tietyin kriteerein."

Minä päristän teille

Vauvani opettelee minulle
uusia taitoja.
Meillä on parhaat kielikuvat.

Se menee suunnilleen näin:
Laitetaan kieli huulten väliin (mielellään omien)
ja puhalletaan rennosti päristellen.

Se on oikea vastaus sellaisiin Tärkeisiin kysymyksiin kuten
Elämän Tarkoitus, Yhdysvaltain Luottokriisi,
Valtiontalous ja Taiteen Merkitys Yhteiskunnalle.

Se sopii myös tilanteessa, jossa pieraisee kuuluvasti
tai jos muuten vain haluaa tehdä tuttavuutta
uusien ihmisten kanssa.

Ptrrrrrrrrrrrrrrrr-ä!


Osallistun Runotorstaihin, viikon haastesanana humoristinen.

Oi niitä aikoja

Heidi ihmetteli kummallisia mainostekstejä. Niitä olen minäkin joskus ihmetellyt. Tästä tulikin mieleeni mainostaa erästä mainiota blogia, jonka löysin muutama päivä sitten:

Kävelyllä-blogista löytyy valtavasti vanhoja, hauskoja mainoksia. Osattiin sitä ennenkin.

Vuoden vaihtuessa

Kun vuosi vaihtui mietin, että eikö olekin ihmeellistä, että vuosi vaihtuu ihan itsestään, vaikka me emme tee mitään.

Mitä kaikkea sitä voikaan ihmiselle pälkähtää päähän.

Kaikenlaista muuta olinkin järjestänyt uuteen vuoteen liittyen kun meille tuli vieraita. Joskus olisi hyvä muistaa, että monet asiat tapahtuvat ihan meistä riippumatta, onneksi.

En tee uuden vuoden lupauksia, mutta julistan tämän vuoden 2008 henkilökohtaiseksi ilon teemavuodeksi. On monia asioita, joista voi iloita. Ihan vaikka vain se, että lumi on valkoista, eikä esimerkiksi ruskeaa tai harmaata. Kuinka synkkää ja pimeää tuolla ulkona olisikaan. Eikö olekin ihmeellistä ja hienoa, että se on juuri valkoista? Mitä muuta väriä sitä jaksaisikaan katsella koko talven?

Iloista Uutta Vuotta 2008!

Kaunein joululaulu

Tunnelmallista ja rauhaisaa joulua kaikille!

Laitan tähän erään ihanan joulutunnelman virittävän joululaulun sanat. Se soitetaan aina jouluyönä kirkossa. 1700-luvulla rakennetun kirkkomme upeilla uruilla soitettuna ja voimakkaan miesäänen laulamana se kuulostaa juuri niin juhlavalta kuin jouluyönä pitääkin. Harmi, etten voi pistää teille tähän nauhoitusta.



Oi jouluyö

Oi jouluyö, oi autuas sä hetki,
kun ihmiseksi sai Herra taivahan.
Synteihimme tähden henkensä hän antoi
ja kärsi ristin kuoleman.

Jo toivon säde hohtavainen loistaa,
nyt yllä maan ja merten aavojen.
Siis kansat kaikki te kiittäkäätte Herraa!
Oi jouluyö, sä lohtu ihmisten,
oi jouluyö, sä lohtu ihmisten.

Jo kirvonneet on syntiemme kahleet,
on taivas auennut lapsille maan.
Orjuus on poissa, veljesvaino päättyi,
siks' Luojan kiitosta laulamme vaan.

Toi rauhan meille Herra taivahasta
ja puolestamme astui kuolemaan.
Siis kansat kaikki te kiittäkäätte Herraa!
Oi jouluyö, sä lohtu ihmisten,
oi jouluyö, sä lohtu ihmisten.

Toinen kaunis joululaulu on Heinillä härkien kaukalon. Se vain lauletaan yleensä niin korkealta, etten minä altto-äänisenä pysty korkeimpien nuottien kohdalla enää kuin pihisemään. Nuorempana ykkönen oli Sylvian joululaulu. Ja teininä Wham!in Last Christmas... Olen myös pitänyt laulusta En etsi valtaa, loistoa. Se tuntuvat erityisesti poliitikot nimeävän mielellään suosikkijoululaulukseen.