Aamuvenyttelyt

Pörröpäiset aamuvenyttelyt.


Osallistun valokuvatorstaihin. Aihe on tällä kertaa aamu.

Aamurunoutta

Aamulla ilmaa voi heiluttaa kädellään
ja siihen voi tarttua.
Uni kohisee korvissani kun puristan silmiä kiinni.
Aamun pehmeä vaippa on minulle armollinen.


---------------------------------------------

Aamulla olen vastasyntynyt kissanpoika
illalla tiikeri.
Kuinka paljon kehitystä mahtuu yhteen päivään!


Runotorstaissa on viikon aiheena aamu.

Enkeli

Sahramin kesätuoksu

5 tippaa bergamottiöljyä (bergapteeniton)
5 tippaa ruusupuuöljyä (viljeltyä, ei Brasilian sademetsistä!)
5 ml vodkaa
100 ml lähdevettä

Tiputtele aito bergamotti- ja ruusupuuöljy vodkan sekaan. Ravista hyvin. Lisää vesi. Ravistele. Suihkuttele vienolla kädellä kun haluat virkistystä. Nauti kesästä.

Ei lapsi ole raakile

Ei lapsi ole raakile,
kasvamistaan odottava hedelmä,
joka lopulta kehittyy suureksi ja pulleaksi,
jos oikein panostamme.

Lapsi on kukka, valmis,
joka päivä, joka hetki.
Sellaisenaan täydellinen.


Osallistun tällä mietteellä Runotorstaihin; aiheena tällä kertaa hedelmä.

Juhannus

Minä avaan syömeni selälleen
ja annan päivän paistaa,
minä tahdon kylpeä joka veen
ja joka marjan maistaa.

Minun mielessäni on juhannus
ja juhla ja mittumaari,
ja jos minä illoin itkenkin,
niin siellä on sateenkaari.

Eino Leino

Terveisiä Helsingistä

Olin tänään työasioissa Helsingissä.

Myös isänisänisänisäni Otto oli työasioissa Helsingissä reilu sata vuotta sitten. Tämän kirjeen hän kirjoitti Siuntiosta 26-vuotiaalle pojalleen Fransille Viipuriin. Kirjeessään hän harmittelee, ettei tiedä tyttäriensä Fannyn ja Hiljan olinpaikkaa. Muuten hän on ollut raskaasta työstään huolimatta terveenä ja vaikuttaa innostuneelta varsinkin Helsingistä kertoessaan.

Siuntio Helmik. 3. p. 1901

Poikani Frans!

Kiitoksia kirjeesi edestä jonka sain Tammikuun 28. päivänä; Semenoffista ja Fannysta en tiedä mitään, mihin lieneevät muuttana Wuoksen niskan asemalta, minä kirjotin sinne ja lähetin Uuden vuoden onnen toivotus korttia, vaan kirje tuli takasin ja kirjeen päälle oli lisätty sana pois muuttaneet, eikä hee ole ilmottana, mihin hee on muuttana; Hiljasta myös en tiedä mitään tätä nykyä, minä olen kirjottana monta kirjettä vaan jokainen on tullu takasin; enkä oikeen arvaa, missä Sanomalehdessä sitä kysys hänen olo paikkaansa. Fanny myös ei tiedänä kuin haneltä kysyn.

Kirjeissäsi sanot että tulla siellä käymään, hauska se kyllä olis, vaan täälhä on niin pitkä matka, Helssinkistä on vielä 5. peninkulmaa Turkuun päin johon tehdään Rautatiedä, olen Mestari Kiemannin työ alueella, vallan Umpiruottalaisessa seurakunnassa. Talvikin tuli tänne vasta Tammikuun 28. päivänä siihen asti oli vallan sulat maat.

Minä en tiedä vielä sanoa missä kesällä tulen olemaan, minä sain viime viikolla kirjeen Jyväskylän kaupunkista ja minua kutsuttiin sinne tulemaan kuin siellä jo ennen olin, en tiedä josko sentään sinne mänen; Kyllähän täälläkin taitaa tulla pijan työn loppu. Työ voimia vähetään yhä kuin Keisari ei myönnä Suomen teille nyt rahaa ne taitaa jäätä kesken tekoseksi.

Jos olen vielä Kesällä täällä, niin tulkaa tee tänne Helssinkissä käymään. Kyllä se on hauska kaupunki minä kesällä kävin Museossa Eläin osastossa ja Akateemiassa Ihmis osastossa, siellä oli paljon ihmeellistä katsottavaa ihmis olemisesta, vaan eläin tarha jäi vielä katsomata, kuin Helssinkiin tulee, niin ei malta olla niitä katsomata, paljon muutakin merkillistä on siellä nähtävänä, siellä on nyt Sähköllä kulkevat rautatien veturit ja niitä on monta.

Minä olen käynä 3. kertaa Helssinkissä; Tällä kertaa olkoon kylliksi, minä olen ollu terveenä sekä voinu hyvin kaiken puolesta jota kallista Herran lahjaa toivotan teillekin molemmille, Jumala suokoon teille terveyttä ja rauhaa sekä hyvää sopua, eläkää Herran pelvossa se on ihmiselle hyvä etu
hyvästi ja voikaa hyvin sitä toivoo isänne

Otto Sukunimi

Kirje osoite / Siuntio
Mestar Kiemannin työ alue

Terveisiä Kirkkonummelta

Tämän lämpimän kirjeen isänisänisänisäni Otto kirjoitti pojalleen, 26-vuotiaalle Fransille ja hänen vastavihitylle vaimolleen, 17-vuotiaalle Marialle viime vuosisadan alussa.

Kirjeiden perillemeno oli siihen aikaan hyvin epävarmaa. Kuitenkin ne olivat sanomalehti-ilmoituksien ja matkalaisilta kyselyn lisäksi ainoa tapa saada tietoa kaukana asuvista sukulaisista.

Otto oli oppinut kirjoittamaan ilmeisesti kiertävässä kyläkoulussa. Se olikin ainoa koulu mitä hän oli käynyt. Hänen kerrotaan kuitenkin olleen pitkälle sivistynyt, itseoppimalla. Vaikka hän tässä kirjoittaa kivuistaan ja iltapuolen olevan jo käsillä, hän eli vielä niin kauan, että 1915 syntynyt isoisänikin muistaa hänet lapsuudestaan.

Kirkkonummella Lokakuu 17. p. 1900

Rakkaat Lapset -
Frans ja nuori vaimo!

Siitä olin ilonen kun sain viime Perjantaina kirjeen Fannylta ja siinä oli sinultakin tietoja, aivan pitkän ajan perästä, sitte en ole saana sinusta mitään tietoa kuin Tainikoskelta kirjotit ja sanot että sinä joko menet Merelle taikka Wenäjälle, niin en ole osana sinulle kirjottaa; siitä kirjeestäsi kohta minä vastasin. Sanot viisi kertaa minulle kirjottaneesi, vaan en yhtään kirjettä ole saana, vaan tämän yhteisen kirjeen; minä olen kyllä ollu pahollani siitä kun luulin että et enää minulle kirjota etkä anna mitään tietoa olostasi, minä olen tietustana yhdeltä ja toiselta joka on tullu Lovisan tieltä sekä Turun tieltä, vaan sanovat että ei hee tiedä sinusta mitään, nyt olen ilonen, että sain tiedää sinun olevan vielä elossa, elkää sen tähden unhottaa minua. Siitä on minulla kova suru ja murhe kuin en saa mitenkään tiedoa Hiljan olopaikasta vieläkö han lie elossa vai ei
kirjeet on aina tullu takasin.

Minä olen tätänykyä Helsingin radalla töissä, vaan täällä on niin huonoa että tekismieleni muuttamaan vaan en tiedä mihin päin eikö siellä Wiipurissa päin kuulu työpaikkoja että tulisin sinne, huvireissu on sinne vaikia tehdä, vaan haluaisin vielä kerta nähdä sinua ja Fannya elävin silmin, sillä minulla alkaa olla iltapuoli käsissä jos sinä pääset Paanavahiksi niin sinun passaa käydä minun luonani, sillä vahti saa riipiletin pitkällekin matkalle sehän olis toivoni. Minä olen ollu terve kovista tautiloista vaan muita ruumiin kipuja on ollu toisinaan
muu toimeen tulo on ollu tähän asti hyvä. Tällä kertaa ei muuta kuin Jumala rakas isämme antakoon teille rauhansa ja rakkautensa. Terveyttä ja rauhaa se se on ihmiselle kallis lahja, vielä minä vanha muistutan teidä rakkaat Lapset Kumpanenkin elkää olla riitaset keskenänne eläkää sopusasti rauhassa ja rakkaudessa ja Jumalisuudessa elkää unhottaa pitää Luoja silmäinne edessä. Rakkahin isämme Taivaan ja maan luoja suokoon teille Onnea maallisessa ja tulevaisessa elämässä Terveyttä rauhaa ja rakkautta sitä toivoo teidän vanha isänne

Otto Sukunimi

Kirkkonummi
Mestar Höögin työalue

Hetkiä kukkaniityllä

Sain eilen tiedon, että isäni iäkäs kummitäti on kuollut muutama päivä sitten. Olin juuri edellisenä iltana ajatellut häntä, hänen hyvyyttään. Hän oli hiljainen, hauras ja kaunis pikkuinen täti, joka oli aina ystävällinen kaikille: lapsille, kukille, eläimille. Hänellä oli ennen ollut kukkakauppa ja hän oli itsekin kuin pieni kukka, nimeä myöten. Kaikki pitivät hänestä kovasti.

Katselin tänään pientä kirjaa, joka sain häneltä aikoinaan ylioppilaslahjaksi, Hetkiä kukkaniityllä. Siinä on kukkien kuvia ja mietelauseita. En itse ole koskaan ollut viherpeukalo, mutta pidän kirjasta, koska se kertoo minulle paitsi kukista, myös isäni kummitädistä ja hänen olemuksestaan:

Sen, joka haluaa
oppia tuntemaan
suurimman
autuuden, täytyy
tulla niin
hiljaiseksi, että
hän kuulee kukan
avautumisen.
Zenta Maurina

Kasvit näyttävät usein
merkityksettömiltä ja
vähäpätöisen pieniltä, kuitenkin
monet niistä voivat olla meille
tervehdyttäviä ja ravitsevia.
Meiji

Varo mahtailijaa! Varren
pituudesta ei voi päätellä kukan
kauneutta.
Peter Altenberg

Kädet, jotka hoitavat kukkia,
tulevat lehdiksi ja varsiksi
ihmispuuhun:
Hellyys ja nöyryys puhuu niistä.
Zenta Maurina

Das ist Sehnsucht

Tätä on kaipaaminen: aaltoilua
kotia vailla ajan meressä.
Ja tätä toiveet: vuoropuhelua
hetken ja ikuisuuden välillä.

Tätä on elämä. Kunnes päiväin mennen
hetkistä yksinäisin vyörähtää
ja hymyillen kuin yksikään ei ennen
Ikuista vastaan vaiti jää.

Rainer Maria Rilke

Isoäidin kädet

Isoäidin kädet tuoksuvat ryöpätyille sienille ja Atrix-käsivoiteelle. Haistelen niitä kun hän on rasvannut ne.

Peukalo kääntyy vikasuuntaan. Toivon, että minulle kasvaa isona samanlainen peukalo.

Isoäiti piirtää taloja, prinsessoja, maalaa batiikkiin violetin riikinkukon, värjää kaikkien paidat veneenvihreäksi ja rintaan ruorikuvion.

Isoäiti on violetti ja vihreä.

Hän kutoo sukkia, tonttuja, kelloja, nukkeja perheellisen. Isoäiti askartelee, taiteilee syntymäpäivilleni espanjanpunaisesta silkkipaperista ruusut hiuksiin ja rintaan.

Isoäiti kampaa, harjaa, letittää hiukseni, taikoo kampauksia ja rinkuloita. Kukaan ei osaa laittaa minua niin kauniiksi. Hymyilen leikkikoulun kuvassa kuin kuningatar ilman etuhampaita ajatellen isoäidin sanoja ja hiuksiani jotka hän on kihartanut ja solminut leveällä punaisella nauhalla.

Isoäiti soittaa pianoa, korvakuulolta, oravan pesää ja peppi pitkätossua, improvisoi. Oi katsele lintua oksalla puun, se laulaa niin kauniisti aina.

Isoäidillä on vahvat kynnet.
- Kokeilepa taivuttaa tuosta.
Väännän kaikkia kynsiä vuorotellen.

Isoäidin kynnet ovat helmiäistä. Hänen kätensä ovat pehmoiset ja ryppyiset, kaarevat. Ne soivat kuin säkkipilli kun hän puristaa ne yhteen ja ilma kulkee niiden välistä.

Isoäidin kädet ovat lumoojattaren kädet. Isoäidin kädet ovat maailma.


Osallistun Runotorstaihin aiheena kädet.

Meemi: Look-alike

Minua ei ole hetkeen pyydetty osallistumaan meemiin, joten kehitän sellaisen itse ja kutsun muita.

Keksin tämän meemin kun mietin minkä näköisiä muut bloggaajat ovat. Moni ei halua julkaista kuvaansa (minä mukaan lukien), mutta olisi kiinnostava tietää, ketä kukakin edes etäisesti muistuttaa, olemukseltaan tai ulkonäöltään.

Yhdennäköisyysmeemi

Valitse vähintään kolme näyttelijää, elokuva- tai tv-hahmoa, joita muistutat tai joita sinun on sanottu muistuttavan. Laita blogiisi vähintään yksi kuva jokaisesta ja kerro, miksi juuri hän. Lopuksi haasta kolme kanssabloggaajaa.

Tunnistin aikoinaan, vuonna 1996 tästä kuvasta itseni. - Ei, en tarkoita Arvuuttajaa.

Monet tuttuni kysyivät, olenko huomannut päässeeni Batman-julisteeseen. Joku oli jopa palannut kadulla muutaman askeleen taaksepäin katsomaan, olinko se minä. Minulla oli tuohon aikaan samantapaiset hiukset kuin Dr. Chase Meridian alias Nicole Kidmanilla ja olin ilmeisesti muutenkin näköinen.




Siskoni väittää minun muistuttavan Sinkkuelämän Charlottea (Kristin Davis). Olen kuulemma vähän saman näköinenkin, paitsi että Charlotte on tummempi, mutta että erityisesti olemukseltaan Charlotte muistuttaa minua - tai toisin päin. Ei niin, että olisin samanlainen hienostelija, vaan että olen samalla tavalla lapsekkaan innostunut, ja kaunosielu, joka liikuttuu kaikenlaisista asioista. En ymmärrä.




Mieheni sanoo minun muistuttavan Michelle Pfeifferia ja Heather Grahamia. Pidän Michelle Pfeifferista, joten mielelläni olisin hänen näköisensä, vaikken ihan uskokaan. Laitan tähän molempien kuvat.


Vaikea keksiä, kenet haastaisin, koska toivoisin kaikkien blogiani seuraavien osallistuvan tähän meemiin. Haastan kuitenkin Hahmon, Miss Foxyn ja OliverJazzin ja ilahdun, jos joku muukin tarttuu tehtävään.

Vapauttakaa bonsait!

Hahmo ja Tuomo ovat kertoneet mieltyneensä bonsai-puihin. Ymmärrän heitä siltä kannalta, että minuakin kiehtoo erilaiset taitavat miniatyyriluomukset.

He eivät kuitenkaan ole varmasti tulleet ajatelleeksi, millaisia kärsimyksiä bonsain määrätietoinen kasvattaminen voi puulle itselleen aiheuttaa.

Alistettu bonsai kärsii jatkuvasta stressistä. Se viettää koko elämänsä vangittuna ahtaaseen purkkiin ja leikkuu-uhan alle. Bonsain kituuttaminen on täysin turhaa ja epätarkoituksenmukaista. Ajatelkaa nyt: juuri kun olet saanut kasvatettua kovalla vaivalla uuden oksan, ja esittelet sitä ylpeänä, tulee sakset - naps.

Pikku bonsai-puiden pitäisi antaa telmiä vapaana, luonnossa. Niiden ahtaminen pieniin purkkeihin on julmaa ja luonnonvastaista.

Perustinkin muutama vuosi sitten Bonsaiden Vapautusrintaman (BVR). Sillä on tällä hetkellä muistaakseeni kaksi jäsentä. Toiminta ei ole kovin aktiivista. Emme tee iskuja bonsai-kasvattamoihin, emmekä vapauta pikku bonsai-puita kun niitä näemme.

Kuiskaamme kyllä bonsain korvaan iskulauseita ja rohkaisevia sanoja.

Ain' naurain työtäs tee

Mieleeni tuli tänään kun luin OliverJazzin juttua mukavasta työnteosta, että on oikeastaan hassua, että meillä ylipäänsä on sana työ.

Työhän tarkoittaa asiaa, jota ihminen ei oikeastaan haluaisi tehdä, mutta tekee sitä kuitenkin elääkseen ja saadakseen elantonsa. Jos työ tuntuu liian hauskalta, siitä sanotaan, ettei se tunnu työltä ollenkaan. Siis työn oletetaan olevan lähtökohtaisesti ikävää, velvollisuus. Työ voi olla hauskaakin, mutta se ei ole todellakaan oletusarvo.

Työ voi olla ansiotyötä, josta saadaan palkkaa tai sitten esimerkiksi kotityötä, josta ei yleensä makseta, mutta joka on silti tehtävä. Eräs ystäväni kertoi joskus lapsena ihmetelleensä, miksi aikuiset puhuvat koko ajan työstä, "täytyy tehdä työtä". Mitä se työ oikeastaan on?

Etelä-Amerikan Yequana-intiaanien kielestä puuttuu kokonaan sana työ. Meistä se voi tuntua uskomattomalta, koska meillä on länsimainen asenne työntekoon. Sanaa työ ei tarvita, jos työn katsotaan olevan mukavaa ja vapaaehtoista toimintaa; sitä mitä meillä kutsutaan harrastukseksi. Yequana-intiaaneilla on erilaisia puuhia ja aktiviteetteja kuvaavia sanoja, mutta ei geneeristä sanaa työ, joka kokoaa yhteen kaiken sen, mikä on välttämätön pakko.

Jean Liedloff vietti kaksi ja puoli vuotta Yequana-intiaanien kanssa ja kirjoitti kokemuksistaan kirjan The Continuum Concept. Hän kuvailee, kuinka he kerran raahasivat valtavaa puunrungosta koverrettua kanoottia tukkien päällä auringonpaahteessa sentti sentiltä päiväkausia läpi sademetsän. Mukana oli Liedloffin lisäksi kaksi italialaismiestä, jotka olivat todella hermostuneita ja kiroilivat koko ajan. Sen sijaan intiaaneilla näytti olevan erityisen hauskaa. He nauroivat kanootille, joka meni minne sattui, rentoutuivat työntöjen välissä ja nauroivat omille naarmuilleen.

Kaikki tekivät samaa hommaa ja kaikilla oli yhtä rankkaa. Tilanteessa ei ollut mitään muuta eroa kuin että länsimaiset suhtautuivat siihen eri tavalla. He olivat tottuneet ajattelemaan, että tällainen tilanne on hyvinvoinnin kannalta ikävyysasteikon ääripäässä.

Intiaanit sen sijaan olivat yhteisestä toverillisuudestaan päätellen erityisen hilpeällä tuulella. He eivät ajatelleet ollenkaan sitä, kuinka paljon tehtävää oli vielä edessä. Heille jokainen liike eteenpäin oli pieni voitto. Naarmujen he ajattelivat paranevan kyllä pian, mikä pitikin paikkansa. Niitä oli hyödytöntä sadatella.

Liedloff kertoo kirjassaan myös Cesar-nimisestä miehestä, jonka venezuelalaiset olivat adoptoineet ja joka palasi aikuisena Yequanien pariin. Pepe-niminen intiaani kutsui hänet asumaan luokseen. Viiden vuoden ajan Cesar perheineen söi ruokaa Pepen plantaasilta tekemättä itse mitään. Cesar oli hyvin ilahtunut kun hän huomasi, ettei Pepe olettanut hänen tekevän mitään hommia. Pepe nautti työnteosta ja koska Cesar ei, järjestely miellytti kaikkia.

Parin vuoden päästä Cesar pikku hiljaa innostui kalastamisesta katseltuaan Pepen touhuja. Sitten hän päätti perustaa oman puutarhan ja Pepe auttoi häntä siinä kaikkien mahdollisten yksityiskohtien kanssa. Pepe nautti puuhasta entistä enemmän koska nyt hän sai samalla jutella ja vitsailla ystävänsä kanssa koko ajan.

Cesar, viisi vuotta asiaa kypsyteltyään, tunsi, ettei kukaan pakottanut häntä mihinkään ja hän oli täysin vapaa nauttimaan työtehtävistä kuten Pepe ja kuka tahansa intiaani.

Pepe kertoi myöhemmin, että kaikki olivat iloisia koska Cesarin oli aiemmin katsottu kasvaneen tyytymättömäksi ja ärtyneeksi. "Hän halusi perustaa oman puutarhan" - Pepe nauroi - "mutta ei tiennyt sitä itse!" Pepe piti hillittömän hauskana sitä, että joku ei tietäisi, että haluaa tehdä työtä.

Vakuuttava ääni. Shellistä.

Huurreliina
Maaliskuun supertarjous. Huurreliina. Aivan erikoishintaan. Markka kuusikymmentä. Shellistä.
(Sex sells in Shell too. Ovela tapa yhdistää ikkunaliina ja alaston nainen. Harmi, että Shell-ääni jäi jo eläkkeelle. Hän kertoi joskus radiossa hätkähdyttävänsä ihmisiä äänellään, puhui normaalistikin tunnistettavalla shell-äänellä.)

Boston Red Voimasavuke
Punaista Bostonia - sitä voimasavuketta!
(Puolen minuutin mainos, josta ensimmäiset 20 sekuntia käytetään siihen, että mies kävelee kauppaan.)



Soda Stream
Onko jano? No onhan teillä vettä kotona! Nyt muutetaan vesi virvoitusjuomaksi!
(80-luvun alun TV-shop-tyyppinen mainos. Kaverin naapurilla oli kuulemma tällaista, ei maistunut yllättäen ihan kovin kaksiselta.)


Menthol Meil
Uusi tuuli puhaltaa yli koko maailman. Ja siinä tuntuu menthol-savukkeiden raikas tuoksu.
(Tämä on mielestäni paras. Eteeristä tunnelmointia vuoristotuulen ja raikkaan savukkeen äärellä.)

Jos tapaat Buddhan, hymyile ja vaihda pari sanaa

Sain eilen kirjastosta varaamani kirjan Jos kohtaat matkallasi Buddhan, tapa hänet! Ahmin sitä heti läpi.

Kirjaa on moni suositellut. Ymmärrän, että sitä pidetään hyvänä, koska siinä on hyviä ajatuksia.

Tämä kulttikirja ja elämäntaidon klassikko ilmestyi Yhdysvalloissa vuonna 1972. Sen perussanoma kiteytyy nimen zenbuddhalaiseen opetukseen, jonka mukaan viisauden voi löytää vain hylkäämällä kaikki gurut ja tulemalla omaksi itsekseen. Aikuinen ei voi olla kenenkään opetuslapsi. Tätä näkemystään psykoterapeutti Sheldon B. Kopp valottaa myyttien, tarinoiden, maailmankirjallisuuden ja omien potilaskertomustensa avulla. Teos ohjaa ihmistä kohtaamaan omat pimeät puolensa, ottamaan vastuun itsestään, hyväksymään elämän epävarmuuden ja antamaan itselleen anteeksi.

Lukiessani tuota kirjaa, minulle vain tuli mieleen lainaus, jonka joskus leikkasin aamulehdestä jääkaapin oveen jonkun absurdin työpäivän jälkeen. Se menee suunnilleen näin: "Miehet keksivät aina asioita, jotka naiset ovat tienneet vuosikausia." (Olen miesvaltaisessa työpaikassa ja meillä oli muodostunut suunnilleen hurmoksellinen liike erään hienon Uuden Metodin ympärille, jota itse olin hiljakseen todellisuudessa käyttänyt jo vuosikausia, vaikken kutsunutkaan sitä Metodin nimellä.)

Tarkoitan, että minulle nuo kirjassa olevat asiat ovat itsestäänselvyyksiä. Siksi tuntuu hullulta, että siitä on tullut kulttikirja. Tämä ei kuitenkaan huononna kirjan arvoa. Se on selvästi hyvä, viisas ja tarpeellinen.

Olen ollut kiinnostunut monenlaisista asioista ja lukenut ihan pienestä asti paljon kirjoja. Lisäksi minulla ei ole ollut aina mitenkään helppo elämä. Olen itse joskus nuorena jo huomannut noita asioita, joista Kopp kirjoittaa. Olen myös aina ollut jonkinlainen auktoriteettien vastustaja ja inhonnut sitä, jos joku yrittää minulle sanoa ylhäältäpäin, kuinka asiat ovat.

Kun luin tuota kirjaa, ihmettelin, että olenko näin yksin? Eivätkö nämä asiat olekaan muille itsestäänselvyyksiä? Eivätkö kaikki ajattelekaan, ettei toinen ihminen voi olla toisen guru tai opastaja vaan että kaikkien on itse löydettävä oma polkunsa?

Olen jo kymmenen vuotta vastannut aina kun jossain kysytään, mikä minusta tulee isona: 'Guru'. Ei jonkin spesifin asian guru, kuten vaikkapa it-alalla puhutaan ohjelmointiguruista, vaan ihan vain yleisesti ottaen guru.

Guruna oleminen on paradoksi! Ei kukaan ihminen voi olla toisen guru. Kuten olen jo aikaisemmin kirjoittanut, niin vanhemmat ovat oman lapsensa parhaita asiantuntijoita. Samalla tavalla ihminen on oman itsensä paras asiantuntija.

Muiden ihmisten tehtävä on tukea, kannustaa, rohkaista; tarjota uskoa, toivoa ja rakkautta sillä polulla. Guruksi ryhtyminen on pilkantekoa.

Gurullakin on oma polkunsa kuljettavanaan, kuten jokaisella meistä. Gurun oma polku on toisen harhapolku.

Lasten kasvatuksesta

Blogimaailmassa velloo keskustelu lasten kasvatuksesta. Ainakin Chi, Hahmo ja Rita ovat kirjoittaneet tänään aiheesta, sekä lisäksi lukemattomat kommentoijat heidän blogeissaan. Kommentoin Hahmolle näin:

Minullakin oli ennen kolme teoriaa lasten kasvattamisesta eikä yhtään lasta. Nyt on kaksi lasta ja yksi teoria. Saas nähdä kuinka käy, jos saan vielä joskus kolmannen lapsen...

Se yksi jäljellä oleva teoriani on kiintymysvanhemmuus. Hahmo pyysi minua kertomaan siitä lisää, ja Ritakin kehoitti lukijoitaan kertomaan omasta kasvatusfilosofiastaan, joten ehkä voisin jotain sanoakin. Vaikka kuten jo sanoin, minulla on nykyään kaksi lasta ja enää yksi teoria ja olen tullut jo aika varovaiseksi esittelemään teorioitani.

Kiintymysvanhemmuuteen kuuluu tietty asenne lapsen kasvattamiseen ja jos purkaisin sitä niin kuin sen itse näen, niin näihin asioihin uskon:

1 Hyvä kiintymyssuhde on kaiken perusta

Vauva syntyy uusimman tietämyksemme mukaan noin kolme kuukautta liian aikaisin johtuen pään koosta suhteessa äidin lantioon. Suuremmaksi kasvanut vauva ei enää mahtuisi synnytyskanavasta ulos. Tämän asian muistaminen on hyvä lähtökohta: Vauva syntyy keskeneräisenä, ja vaatii sen mukaista hoitoa, kohtuolosuhteet. Vasta kolmi-nelikuisena vauva alkaa kiinnostua ympäristöstään ja on muutenkin toimintakykyisempi, vaikkakin vielä täysin riippuvainen muiden hoivasta.

Oikeastaan vauvalle ja äidille muodostuu ihan luonnostaankin oikeanlaisissa olosuhteissa hyvä kiintymyssuhde silloin kun he voivat rajoituksetta olla yhdessä ja keskittyä toisiinsa. Vauvat ovat suorastaan mestareita tässä - itse asiassa heidän henkiinjäämisensä on ollut kautta ihmiskunnan historian kiinni hyvän kiintymyssuhteen muodostamisesta!

Vauvat ovat geneettisesti ja biologialtaan samanlaisia kuin kivikaudella ja he odottavat ympäristöltään ja hoidoltaan edelleen samoja asioita, mutta syntyvät 2000-luvulle. Vauva on tarkoitettu olemaan äitinsä kanssa päivin ja öin, syömään rintaa tiheästi ja esteettä, tarkkailemaan maailmaa äitinsä sylistä osallistuen näin päivän askareisiin ja oppien luontaisesti, kuinka täällä maailmassa eletään.

Vauva on tarkoitettu olemaan tapahtumien keskipisteessä, mutta ei keskipisteenä.

Ympäristömme on muuttunut, mutta vauvat ovat pysyneet samanlaisina tuhansia, jopa kymmeniä tuhansia vuosia. Kun vauva syntyy, kumman pitää sopeutua, vauvan vai ympäristön? Voimmeko esimerkiksi olettaa, että vauva jää tyytyväisenä pinnasänkyyn ja nukkuu siellä läpi koko yönsä, kun vauva on vuosituhansien aikana geneettisesti ohjelmoitu uskomaan, että yksin ollessaan hän on kuolemanvaarassa?

Jos lapsen ja vanhemman välinen kiintymyssuhde muodostuu heti alusta lähtien hyväksi, se antaa vanhemmalle paljon myöhempiä kasvatustoilailuja anteeksi. Lapsi oppii luottamaan vanhempiinsa, uskomaan mitä nämä tälle sanovat ja yrittää oppia heiltä kuinka täällä maailmassa eletään. Vanhemman ja lapsen välinen rakkaus on tärkein mahdollinen perusta kasvatukselle.

2 Luottamus lapseen

Vauva on suunniteltu jäämään henkiin. Kaikki vauvan toiminnassa tähtää tähän. Vauva kertoo kun sillä on asiat hyvin, samoin jos jotain on vialla. Hoitajan tehtävä on kuunnella näitä viestejä ja vastata niihin. Viestintä ei ole kuitenkaan koskaan yksipuolista vaan vastavuoroista. Vauvat ovat hyvin aistillisia olentoja: Aikuinen on kehittynyt aistimaan yleensä ensisijaisesti visuaalisesti, mutta vauva aistii hyvin kokonaisvaltaisesti. Hänelle kosketukset, äänet, hajut ja maut ovat kaikki erittäin tärkeitä. Vauvat ovat likinäköisiä.

Lapsi on luonnostaan yhteistyökykyinen henkilö. Lapsi ei ole luonnostaan hankala, "tuhma" tai pyri aiheuttamaan ongelmia. Lapsen yksi tärkeimmistä tehtävistä on tulla yhteisön toimintakykyiseksi jäseneksi. Lapsi on luonnostaan avulias, oppivainen, hyväntahtoinen ja osallistuva.

Jos lapselta odottaa huonoa käyttäytymistä, sitä myös todennäköisesti saa. Jos lapsen odottaa ilman muuta toimivan fiksusti, tälläkin ennusteella on taipumus toteutua.

Tahtoikäinen tai murrosikäinen lapsi on erityisen hämmennyksen tilassa ja vaatii ympäristöltään selkeää ohjausta siihen, kuinka toimitaan. Jos lapsi käyttäytyy huonosti, pitäisi mahdollisuuksien mukaan yrittää hoitaa ongelman syitä, ei vain puuttua seurauksiin.

Jotkin lapset ovat jo syntymäluonteeltaan keskimääräistä haastavampia vanhemmilleen ja ympäristölleen. Tavallista herkemmälle, ujommalle tai vaikkapa vilkkaammalle lapselle ei saisi kuitenkaan koskaan tulla sellaista tunnetta, että hänen täytyisi muuttua erilaiseksi kelvatakseen muille. Lapsi täytyy aina hyväksyä sellaisena kuin hän on.

Lapsi osaa luonnostaan varoa tiettyjä vaaroja, jos hän on niihin saanut rauhassa ihan pienestä asti varovasti ja rauhassa tutustua. Lapselle esimerkiksi kehittyy tutkimusten mukaan konttausikäisenä korkean paikan taju, jolloin hän oppii useimmiten varomaan jyrkänteitä. Sen sijaan esimerkiksi autoja lapsi ei osaa luonnostaan varoa, koska ne eivät ole vielä ehtineet vaikuttaa ihmisen geeniperimään. Lapsen perässä ei yleensä tarvitse juosta ja hätäillä koko ajan. Tähän asiaan tietysti vaikuttaa lapsen luonnekin.

Lapsi oppii jäljittelemällä. Lapsi suorastaan imee vaikutteita ympäristöstään ja oppii myös käytöstapoja muilta ihmisiltä, kuin itsestään. Kun lapselle sanoo esimerkiksi ole hyvä aina kun ojentaa hänelle jotain, hän oppii vastaamaan kiitos.

3 Luottamus omaan vanhemmuuteen

Äidillä on sisäänrakennettuna tietty valmius vauvan hoitamiseen. Tässä auttaa yhdeksän kuukauden odotusaika ja esimerkiksi synnytyksen jälkeiset hormonit. Myös imettäminen tuottaa äidille hormoneja, jotka aikaansaavat hyvän ja rentoutuneen olon ja herkistävät äidin vauvan viesteille. Vauvan hoitaminen on hoitajan ja vauvan välistä jatkuvaa vuorovaikutusta, missä molemmat kehittyvät koko ajan ja oppivat tuntemaan toisensa. Vanhemmat ovat yleensä oman lapsensa parhaita asiantuntijoita.

Lapsi syntyy sekä tiettyyn perheeseen, että tiettyyn kulttuuriympäristöön. Lapsi on mestarisopeutuja. Ei ole olemassa yhtä ainoaa oikeaa kasvatustapaa kuten ei ole yhtä ainoaa oikeaa kulttuuriakaan. Erilaisilla tavoilla kasvaa erilaisia lapsia erilaisiin ympäristöihin. Se mikä toimii esimerkiksi !Kung San -heimolla Botswanassa, ei välttämättä kasvata lasta sopivaksi suomalaiseen kulttuuriympäristöön.

Samoin jossain perheessä esimerkiksi pidetään kovaa mekkalaa, riehutaan ja juostaan kenenkään kärsimättä, se kuuluu heillä viihtyisään kotiin. Jossain toisessa perheessä taas koetaan mukavaksi, että on hiljaista ja rauhallista. Lapsella on yleensä vanhempiensa geenit ja hänen kasvuympäristönsä ohjaa häntä tietynlaiseen, siihen sopivaan käyttäytymiseen. Tästä syystä toisten ihmisten lapset voivat joskus tuntua kummallisilta tai väärin käyttäytyviltä. Samalla tavalla toisten aikuistenkin käyttäytymistavat tuntuvat meistä usein oudoilta, varsinkin jos he tulevat eri kulttuurista. Lapsi on ympäristönsä tuote.



Kirjallisuutta:
Jackson, Deborah: Letting Go As Children Grow
Jackson, Deborah: Three in a bed
Liedloff, Jean: The Continuum Concept
Sears, William: The Baby Book
Sears, William: The Fussy Baby Book
Small, Meredith F.: Our Babies, Ourselves

Vauvalle

Vauvan hoitoon ei tarvita rattaita ei tuttia ei jumppaleluja
Ei pinnasänkyä ei kertavaippoja ei sitteriä
Tarvitaan sydäntä ja päätä
Tarvitaan helliä käsiä
Tarvitaan suurta syliä, lämmintä poskea
Pehmeää rintaa
Ja rakkautta, ja rakkautta


Kirjoitin tämän runon kun kuopukseni oli viiden kuukauden ikäinen.

Umbilicus

Katson silmiini,
vastasyntyneisiin.
Ojennan itselleni lasin
ja täytän sen nauraen
suolaisella vedellä.

Hiuksistani putoaa
tähtiä kuun sekaan.
Hyppään puun latvaan
ja keinutan maailmaa.

Hyväilen sitä,
kehdossani.


(Osallistun Runotorstaihin. Viikon aiheena on minä/minuus.)

Metatarina

"Kokoa pieni tarina vähintään kolmesta seuraamastasi blogista, ottamalla virke kustakin vähintään ja yksi haastajan blogista ja haasta jokainen lainaamasi blogaaja, paitsi haastajasi."

Eli minut on haastettu. Kiitos hahmo!

Tahtoisin lausua viisaita sanoja kansainvälisyydestä, avarakatseisuudesta, vuorovaikutuksesta, hyvästä tahdosta, ymmärryksestä, maailmanrauhasta. Olen tyyni, rauhallinen ja levollinen. Lisäksi makuuhuoneen verhot ovat keltaiset, joten synkempinäkin päivinä harhaudun monesti luulemaan, että ulkona paistaa aurinko.

Porvari, ole turvassa, nuku hyvin: suomalaiset eivät liene kovin lakkoherkässä tilassa.


Haastan siis edelleen Ritan, Marian ja Miss Foxyn.